Kanadalaisten rekkakuskien alulle panemat Freedom Convoy -mielenosoitukset ovat muodostuneet pandemiarajoitusten vastustajien ja monien muiden protestiryhmien kokoontumisajoiksi eri puolilla maailmaa.
Ottawan keskustan halvaannuttanut Convoy-protestiliike on saanut Kanadan pääkaupungin julistamaan hätätilan, ja pormestari toivoo jo tuhansien poliisien lisäapua.
Tämän jutun avulla pääset perille siitä, mistä Suomeenkin asti levinneessä protestiliikkeessä on kyse.
1. Millaista Convoy-liikehdintää on nyt eri paikoissa?
Kanadan rekkaprotesti on inspiroinut koronarajoitusten vastustajia eri mantereilla. Protestit eivät ole toistaiseksi muualla kasvaneet Ottawan mittoihin, mutta uusia mielenosoituksia on suunnitteilla.
Sosiaalisen median Convoy-kanavilla leviää viestejä, joiden mukaan Yhdysvalloissa koronarokotevaatimusten vastustajat haluavat saartaa ajoneuvoilla amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelun Super Bowlin. Tapahtuma järjestetään Los Angelesissa tämän viikon sunnuntaina. Yhdysvalloissa suunnitellaan myös rekkakulkuetta pääkaupunki Washingtoniin.
Etelä-Ranskasta on lähtenyt parinsadan ajoneuvon kulkue kohti Pariisia, jossa on määrä järjestää Convoy-mielenosoitus viikonloppuna. Rekkaprotesti on suunnitteilla myös Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Molempien kaupunkien poliisi on ennakkoon sanonut kieltävänsä saattueilta pääsyn keskustaan.
Pienimuotoisempia Convoy-protesteja on jo järjestetty useissa Euroopan kaupungeissa.
Australian pääkaupungissa Canberrassa koronarokotteita vastustava Convoy-protesti on jatkunut jo useita päiviä. Myös Uudessa-Seelannissa mielenosoittajat tukkivat tällä viikolla pääkaupungin Wellingtonin katuja.
Suomessa Convoy-protestin päätapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna.
2 Mitä Convoy-liike vaatii?
Suuri osa protestoijista tahtoo, että hallitukset luopuvat rokotevaatimuksista, koronapasseista ja rajoituksista, mutta muitakin vaatimuksia on esitetty.
Kanadassa protesti sai alkunsa pääministeri Justin Trudeaun määräyksestä, jonka mukaan kuljettajien täytyy olla koronarokotettuja ylittääkseen Kanadan ja Yhdysvaltojen välisen rajan ilman karanteenia. Määräys astui voimaan tammikuun puolivälissä.
Kun yhä useammat ihmiset ovat liittyneet Convoy-liikkeeseen eri puolilla maailmaa, myös mielenosoittajien vaatimukset ovat laajentuneet koskemaan monia muitakin asioita kuin kanadalaisten rekkakuskien rokotteita.
Suomessa mielenosoittajat vaativat muun muassa polttoaineveron puolittamista ja hallituksen eroa. Ranskassa vastustetaan rokotepassia ja Uudessa-Seelannissa taas maan tiukkoja koronarajoituksia.
Kanadassa protestiliike on laajennut vastustamaan Trudeaun hallitusta ja esimerkiksi maskipakkoa ja pandemiasta johtuvia kokoontumisrajoituksia.
3. Millaista väkeä Convoy-liikkeessä on mukana?
Convoy-liike kokoaa yhteen varsin erilaisia toimijoita. Heitä yhdistää maata johtavan hallituksen vastustaminen ja yleinen protestimieliala.
Missään maassa protestien pääorganisaattorit eivät ole olleet kovin näkyviä hahmoja. Toistaiseksi Kanadan Convoyn järjestäjät tunnetaan parhaiten.
Idean isänä pidetään James Bauderia, kertoo The Guardian. Bauder on kertonut Facebookissa olevansa "niin sanottu salaliittoteoreetikko, joka on alkanut nähdä, miten maailma toimii ja millaista korruptiota siihen liittyy".
Bauder on tukenut salaliittoteorioita levittävää QAnon-liikettä ja kutsunut koronavirusta "historian suurimmaksi poliittiseksi huijaukseksi". Hän on väittänyt, että Kanadan pääministeri Justin Trudeau on Kiinan kätyri. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa.
Protestien osallistujajoukko on kirjavaa.
Rokotevastaisten tahojen lisäksi Kanadan Convoy-liikkeessä on sen oman sivuston mukaan mukana esimerkiksi korkojärjestelmästä luopumista vaativa ryhmä ja globalisaation vastainen foorumi. Paljon näkyvyyttä ovat saaneet myös äärioikeistolaiset ja valkoista ylivaltaa ajavat ryhmittymät.
Suomessakin Convoy-liikkeen toiminnassa on näkynyt niin koronarajoitusten ja -rokotusten vastustajia, kristillisiä radikaaleja kuin äärioikeistolaisia tahoja.
Pariisin mielenilmauksen suunnitteluryhmissä on Euronews-uutiskanavan mukaan runsaasti kolmen vuoden takaisiin keltaliiviprotesteihin osallistuneita.
4. Mistä Convoy-liike saa rahoitusta?
Kanadan Convoy-liike on kerännyt varoja joukkorahoituksella. Samaa keinoa on käytetty myös muualla, mutta suuri joukkorahoitusalusta sulki sulki liikkeen keräykset.
Ei tiedetä tarkkaan, miten eri maissa Convoy-protesteja järjestävät toimijat rahoittavat toimintaansa.
Se tiedetään, että Kanadan Convoy-liike on kerännyt joukkorahoituksen avulla miljoonia dollareita käteisenä ja bitcoin-kryptovaluuttana. Lahjoitukset liike sanoo käyttävänsä polttoaineeseen, ruokaan ja majoituskuluihin.
Merkittävä määrä lahjoituksista on tullut Kanadan ulkopuolelta, erityisesti Yhdysvalloista.
Joukkorahoitusalusta Gofundme sulki Freedom Convoyn keräyksen, kun sinne oli lahjoitettu yli 10 miljoonaa Kanadan dollaria eli noin 7 miljoonaa euroa. Yhtiö perusteli päätöstään muun muassa Kanadan viranomaisten kanssa käydyillä keskusteluilla. Gofundme sulki myös australialaisen Convoy to Canberra -keräyksen.
Kanadan Convoy jatkaa varainkeruuta toisessa palvelussa. Sen kautta liikkeelle oli lahjoitettu perjantaihin mennessä yli 8,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Sosiaalisen median Convoy-kanavilla liikkuu myös rahankeruuilmoituksia, joiden kerääjää tai lopullista rahansaaja ei voida varmistaa.
5. Ketkä tukevat Convoy-protesteja?
Tukea on tullut varsinkin politiikan oikealta laidalta Yhdysvalloista, vaikka liike on vasta rantautumassa sinne.
Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump ylisti Kanadan mielenosoituksia helmikuun alussa. Hän kutsui tiedotteessaan Justin Trudeauta "vasemmisto-sekopääksi, joka on tuhonnut Kanadan hulluilla koronatoimilla". Trump sanoi toivovansa, että Convoy-liike tulee myös Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin.
Tukea on tullut myös joiltain republikaanipuolueen senaattoreilta ja kongressiedustajilta, kuten salaliittoteorioiden kannattajana tunnetulta Marjorie Taylor Greeneltä.
Amerikkalaiset oikeistopoliitikot sekä tunnetut laitaoikeistovaikuttajat, kuten Dan Bongino ja Ben Shapiro, ovatkin olleet ratkaisevassa asemassa Convoy-liikkeen muuttumisessa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. He ovat tarjonneet näkyvyyttä, jonka ansiosta Kanadan Convoyn saamien ulkomaisten lahjoitusten määrä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi, arvioi Politico-verkkolehti.
Koronarokotevastaisuus ei ole Kanadassa erityisen yleistä. 80 prosenttia kansalaisista on saanut kaksi rokoteannosta.
Euroopassa poliittisia tuen ilmaisuja on toistaiseksi kuulunut vähemmän kuin Yhdysvalloissa. Oikeistopopulistisen ID-ryhmän saksalaismeppi Christine Anderson on kuitenkin tviitannut kannustuksensa liikkeelle.
Suomessa Convoy-liike ei ole saanut suoraa tukea kansanedustajilta. Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainenkin kääntyi liikettä vastaan ennen mielenosoitusta.
Sen sijaan Suomen protesti on saanut tukea muilta valtakunnallisesti tunnetuilta koronatoimien vastustajilta.
6. Miten Convoy-protesteja organisoidaan?
Protestiliike hyödyntää järjestäytymisessä sosiaalisen median alustoja. Keskeinen viestintäkanava on älypuhelinsovellus Telegram, jonka kautta aktivistit viestivät ja jakavat videoita.
Venäläisen Telegramin suosio on kasvanut, koska sitä pidetään käyttäjän yksityisyyden kannalta turvallisempana kuin useimpia muita pikaviestisovelluksia.
Monenlaiset ääriliikkeet suosivat Telegramia, sillä yhtiö ei moderoi palvelussa julkaistavia viestejä lainkaan, toisin kuin suuret amerikkalaiset somepalvelut.
Telegramia käytetään myös Suomen Convoy-tapahtuman suunnittelussa. Brysselin protestia puolestaan suunnitellaan Telegramia muistuttavassa Signal-viestipalvelussa.
Convoy-liike on syyttänyt suurten teknologiayhtiöiden alustoja kuten Facebookia, Twitteriä ja YouTubea sisältöjensä sensuroinnista. Myös Donald Trump kaatoi bensaa näihin liekkeihin, kun hän syytti Facebookia Convoy-liikkeen tukahduttamisyrityksestä viime viikolla. Facebook jäädytti Trumpin oman tilin runsas vuosi sitten.
Muuttaako Convoy-liike sitä, miten mielenilmauksia jatkossa järjestetään? Voit keskustella aiheesta maanantaihin 14.2. klo 23 asti.
Lue lisää:
Kanadassa poliisi uhkaa teitä ja siltoja tukkineita mielenosoittajia pidätyksillä ja rikossyytteillä
Koronamielenosoittajat ja poliisi ottivat yhteen Uuden-Seelannin parlamenttitalon edustalla – yli 120 otettiin kiinni
Convoy-ryhmässä puretaan pettymystä, liike hajosi kahtia – Convoyn edustaja Ylelle: "Minä en ole tullut tänne lapsenvahdiksi"