Koronaepidemia on tällä hetkellä Satakunnassa aallonharjalla, arvioivat Satasairaalan johtajaylilääkäri Petteri Lankinen ja ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä. Tilanteen pitäisi alkaa helpottua helmikuun vaihduttua maaliskuuksi.
Tautitapauksia on tällä hetkellä erittäin paljon, eikä määrää pystytä enää arvioimaan tarkasti, koska taudinjäljityksestä ja testauksesta on monelta osin luovuttu.
Tilastoituja tapauksia on kahdessa viikossa ollut 1 618 kappaletta 100 000 asukasta kohti. Testatuista noin 5 500 satakuntalaisesta 28 prosenttia sai viime viikolla positiivisen tuloksen.
Teholla vähän koronapotilaita
Koronapotilaat kuormittavat terveydenhuoltoa, mutta teho-osastolla potilasmäärä on pysynyt Satakunnassa erittäin maltillisena. Perjantai-iltana teholla ei ollut koronapotilaita. Aiemmin viikolla potilaita on ollut yksi tai kaksi kerrallaan.
Sairaalassa olevista koronapotilaista noin puolet on tällä hetkellä tullut sairaalaan muista syistä kuin koronan takia. Tämä kuvaa taudin levinneisyyttä. Koronanäyte otetaan esimerkiksi kaikilta päivytyspotilailta.
Perjantaiaamuna vaikean koronan takia sairaalassa oli kymmenen potilasta ja muista syistä tulleita potilaita, joilla oli korona, oli yksitoista.
Terveydenhoidon vuodeosastoilla koronapotilaita on 34, hoivakodeissa useita kymmeniä. Satakunnassa on koko epidemian aikana hoidettu sairaalassa 254 koronapotilasta, joista teholla on ollut 36 potilasta. Koronavirus on vaikuttanut 73 potilaan kuolemaan. Näistä 53 on ollut perusterveydenhuollossa tai hoivakodissa.
Rajoitukset kevenemässä
Koronarajoituksia aiotaan Satakunnassa keventää mahdollisesti jo ensi viikolla. Etätyösuositus todennäköisesti poistuu kuun lopussa.
Maskisuositus on edelleen voimassa, ja sen noudattaminen on omikron-epidemian levitessä tärkeää. Lasten maskisuositusta saatetaan keventää maaliskuussa, kun omikron-aalto on laantunut.
Koronasta ei-yleisvaarallinen tartuntatauti?
Lääkärit Uusitalo-Seppälä ja Lankinen korostavat ihmisten vastuullisen käytöksen merkitystä. Erityisen tärkeää on suojata riskiryhmiä ja turvata sairaalahoito.
Lääkärit ovat kohta valmiita arvioimaan uudestaan sitä, miten vaarallisena tautina koronaa pidetään.
– Kun tapauskuolleisuus ja sairaalan joutuminen ovat nyt selvästi laskeneet, maaliskuussa tulisi aloittaa harkinta yleisvaarallisen tartuntataudin luokituksesta luopumisesta. Tartuntojen torjuntaa hoitolaitoksissa tulee kuitenkin edelleen aktiivisesti jatkaa.
Uusitalo-Seppälä ja Lankinen nostavat esille myös sen, miten tärkeää on, että koronarokotteita on otettu paljon. Satakunnassa rokotekattavuus on hieman koko Suomea korkeampi.
Lääkärit korostavat, että rokotteet suojaavat ottajaansa vakavalta taudilta ja turvaavat sairaanhoidon kantokykyä. Laumasuojaa rokotteilla ei kuitenkaan saavuteta, koska omikronvariantti kiertää rokotteiden antamaa suojaa.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.