Jääkiekkoilija Marko Anttilan tilanne on yksi Pekingin olympialaisten kuumimpia puheenaiheita.
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä on edelleen Pekingissä koronakaranteenissa vailla lääketieteellistä perustetta.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen otti Anttilan tilanteeseen voimakkaasti kantaa sunnuntaina. Anttila kertoi myös itse Ylelle olevansa hyvin pettynyt tilanteeseen.
Anttila antoi positiivisen koronatestituloksen 18. tammikuuta. Ennen olympialaisia Anttila antoi testituloksen, joka mahdollisti matkustamisen Pekingiin. Perillä koronatesti oli kuitenkin jälleen positiivinen ja hänet vietiin eristykseen.
Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen ei säästele sanojaan Anttilan karanteenista puhuttaessa.
– Marko on eristetty jonnekin, mistä kukaan ei oikein tiedä, ja kaiken lisäksi hän on täysin terve. Ei se mikään ihme ole, että se ottaa joukkueen johtoa ja pelaajia myöten päähän. Vapauttakaa nyt poika kahleista ja päästäkää se pois, harjoituksia seurannut Lehkonen totesi.
Lehkonen on seurannut Leijonien toimintaa paikan päällä Pekingissä. Vaikutus pelaajistoon ei näy Lehkosen mukaan joukkueen harjoituksissa, mutta Anttila itse kärsii varmasti tilanteestaan.
– Ilmapiiri kentällä on loistava ja joukkueen harjoitukset miellyttävät silmää, mutta tottakai se vaikuttaa ja pistää vihaksi, kun yksi puuttuu joukosta. Leijonilla on onneksi "taksimiehiä" eli varamiehiä, jotka ovat päteviä.
– Anttilalle henkilökohtaisesti henkinen prässi on kova, kun hän on yksinään ties missä. Ruokahuollon, fysiikkahuollon ja jumppaamisten kannalta hän kärsii tilanteesta todella paljon.
Savinainen selvisi positiivisesta testistä säikähdyksellä
Koronan tammikuussa sairastanut, Leijonien varamiehistössä vielä toistaiseksi pelimahdollisuutta odottava Veli-Matti Savinainen on ihmeissään Anttilan kohtalosta.
– Vähän kummastuttaa. Mies on ollut koko ajan meidän mukana, eikä kukaan ole saanut häneltä tartuntaa. Ihmetyttää, että terve mies joutuu olemaan karanteenissa.
– Marko on joukkueessa tärkeä pelaaja, eikä hän pääse treenaamaan joukkueen kanssa. Ei mitkään täydelliset olosuhteet olympialaisiin. Toivotaan, että hän pääsee sieltä pois ennen kuin torstaina pelataan, Savinainen totesi.
Koronatestaus ei Savinaista jännitä, vaikka karanteenin uhka leijuu päällä.
– Itse sain koronan viisi viikkoa sitten ja annoin täälläkin jo yhden positiivisen koronatestin. Siihen perään sain kaksi negatiivista, joten pääsin niin sanotusti helpommalla kuin Marko. Tulee, jos on tullakseen.
Myös Harri Pesonen sympatisoi Anttilan tilannetta.
– Tämä oli reissun pahin uhkakuva. Kaikki sen tiesivät, että jos nasahtaa, niin noin voi käydä, ja se nyt sitten sattui Stretsille käymään. On mentävä paikallisten säännöillä, mutta kyllähän se sapettaa kaverin puolesta, Pesonen totesi.
Jalonen jännittää testirulettia
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi harjoituksien yhteydessä, että hän jännittää hieman omia ja muidenkin päivittäisen testauksen tuloksia. Anttilan kohtalon uhka leijuu päällä jo koronasta toipuneillakin urheilijoilla.
– Täällä voi tulla ihan milloin vaan se alle 35:n jäävä testi. Sitten on vaaravyöhykkeessä joutua itse sinne karanteeniin, vaikka olisi terve.
Eristyksessä urheilijalle tehdään PCR-testi kerran vuorokaudessa. Pois pääsee kahdella peräkkäisellä negatiivisella testituloksella tai jos testin CT-arvo on yli 35 kolmena peräkkäisenä päivänä.
Anttilan olot karanteenissa aiheuttavat Jalosessa ärtymystä. Viileän ruuan syöminen pari kertaa päivässä ei täytä huippu-urheilijan standardeja.
– Olemme pyrkineet vaikuttamaan, että Marko saisi vähän parempaa ruokaa eikä hänen tarvitsisi nälässä elää. Olemme toimittaneet hänelle proteiinipatukoita ja muita. Hän on kuitenkin todella iso ihminen, yli satakiloinen, ja tarvitsee ravintoa.
Jalonen uskoo, ettei Anttilan tilanne vaikuta joukkueen pelaamiseen, mutta kalvaa silti jokaista pelaajaa.
– Joukkue on henkisesti hyvässä iskussa, ei sitä niin huomaa. Jokainen on silti varmasti omassa mielessään surullinen hänen puolestaan. Pelaajatkaan eivät pysty tähän tilanteeseen toisaalta vaikuttamaan, joten pitää keskittyä vain siihen, mihin voi vaikuttaa eli harjoitteluun, pelaamiseen ja valmistautumiseen.
Tästä Marko Anttilan tapauksessa on kyse
Lue myös:
Marko Anttila kertoi Ylelle oloistaan eristyksessä ja koronatestitulostensa merkittävästä vaihtelusta – "Tämä tuntuu epäreilulta"
Ylilääkärin mukaan Marko Anttilaa pidetään eristyksessä ilman lääketieteellistä perustetta, Jukka Jalonen raivoissaan: "Tässä rikotaan ihmisoikeuksia"