Leijonien kokenut hyökkääjä Marko Anttila, 36, on ollut eristyshotellissa siitä lähtien, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue Pekingin olympialaisiin perjantaina saapui.
– Totta kai iso pettymys tällä hetkellä. Kuitenkin innoissaan ja kovin tavoittein lähdin mukaan, mutta nyt joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei oikein tiedä, mitä tapahtuu. Mennään hetki kerrallaan ja pysytään positiivisena siitä, että pääsisin joukkueen mukaan, Leijonien MM-kultajoukkueen kapteenina 2019 loistanut Anttila tuumaa rauhalliseen tyyliinsä Yle Urheilulle.
Suomen olympiakomitea piti Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna lehdistötilaisuuden, jossa Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen arvosteli rajuin sanoin olympialaisten koronatoimia.
– Tässä sorretaan ihmisoikeuksia. Huippu-urheilija, joka on täysin terve, ei saa osallistua olympialaisiin, Jalonen latasi.
– Jos Kiinan viranomaiset eivät ala tajuta, mikä on homman nimi, täytyy alkaa miettiä muita keinoja, jotta joku herää todellisuuteen, Jalonen jatkoi.
Lue lisää: Ylilääkärin mukaan Marko Anttilaa pidetään eristyksessä ilman lääketieteellistä perustetta, Jukka Jalonen raivoissaan: "Tässä rikotaan ihmisoikeuksia"
"Terveenä miehenä täällä joudun olemaan"
Anttila on yrittänyt treenata huoneessaan omalla kehonpainollaan, vaikka se "melkoista sitkeyttä vaatiikin". Hän kertoo, että "huone on ihan ok", mutta huoneeseen toimitettu ruoka on ollut kylmää. Nämä eivät kuitenkaan ole tilanteessa ne suurimmat ongelmat.
– Lähinnä se, että koen tämän olevan epäoikeudenmukaista ja että terveenä miehenä täällä joudun olemaan. Se tässä harmittaa.
Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen sanoikin tänään, ettei Anttilan eristykselle ole enää minkäänlaisia lääketieteellisiä perusteita. Suhtautuminen koronaviruksen omikron-varianttiin on kuitenkin Kiinassa erilainen kuin muualla, jossa se on jo levinnyt laajemmin.
– Näyttää siltä, että kyse ei ole enää niinkään lääketieteestä vaan kulttuurista ja politiikasta, Valtonen sanoi.
Päästäkseen pois eristyksestä urheilijan on annettava Kiinassa negatiivinen PCR-testitulos kahtena peräkkäisenä päivänä. Vaihtoehtoisesti PCR-testin CT-arvon on oltava välillä 35–40 kolmena peräkkäisenä päivänä. Mitä pienempi CT-arvo on, sitä enemmän virusta on limakalvoilla. Vastaavasti, mitä suurempi CT-arvo, sitä todennäköisempää on, ettei urheilija enää tartuta tautia.
Anttila kertoo, että hänen kotitestinsä oli näyttänyt positiivista 18. tammikuuta ja koronatartunta vahvistettiin 19. tammikuuta. Hän kuitenkin antoi jo noin viikon päästä negatiivisen koronatestin ja pääsi mukaan Leijonien olympialeiritykseen Vierumäelle. Oireita hänellä ei ole ollut.
– En olisi tietenkään lähtenyt tänne (Kiinaan), jos en olisi negatiivisia testejä saanut. Sain lähtöluvan. Täällä päässä ensimmäinen testi olikin positiivinen ja pistettiin suoraan tänne eristyksiin, Anttila kertaa.
Tulokset heittelevät merkittävästi
Kiinassa siis katsotaan tällä hetkellä, ettei urheilija ole tartuttava enää, kun CT-arvo on noussut yli 35:n. Kuitenkin, kun henkilö on sairastanut koronan, voi testituloksiin jäädä niin sanottua häntää pitkäksikin aikaa. Näin on nyt käynyt myös Anttilan tapauksessa.
Anttila antoi toissapäivänä PCR-testin, jonka CT-arvo oli yli tarvittavan 35:n. Se herätti toiveita, että Anttila pääsee pian eristyksistä, mutta seuraavassa testissä arvo oli jälleen alle 35:n. Näin ollen palattiin niin sanotusti lähtöpisteeseen – Anttilan pitää taas pystyä antamaan kaksi kokonaan negatiivista testiä tai kolme testiä, joissa CT-arvo on yli 35.
Koronatestaajat saapuvat Anttilan huoneen ovelle kahdeksan aikaan aamulla. Kuume mitataan kolmesti päivässä, mutta sitä Anttilalla ei ole missään vaiheessa ollut. Aamuisin otetun koronatestin tulos on saapunut iltakymmenen-yhdentoista aikoihin.
– Eihän sekään ideaalitilanne ole, mutta ei se suurin murhe ole. Enemmänkin se, että tulokset heittelehtii niin paljon, että on vaikea saada kolmea tarvittavaa tulosta putkeen. En tiedä syytä, enkä tiedä, tietääkö lääkäritkään. Minulla ne tuntuu heittelevän sieltä yli 40:stä, mitä oli Suomessa, ja täällä on ollut 33, 34 ja niin edelleen.
"Lääkäreiden mukaan en sitä enää tartuta"
Anttila korosti samaa, jonka Jukka Jalonenkin sanoi aamun lehdistötilaisuudessa: Tilanne olisi aivan eri, jos hän olisi antanut Pekingin lentokentällä ensimmäisen positiivisen testin ja hänellä olisi siten tuore koronatartunta.
– Ymmärtäisin täysin siinä tapauksessa ja aivan normaali käytäntö olisi olla eristyksissä. Mutta ainakaan lääkäreiden mukaan en sitä enää tartuta. Siksi tämä tuntuu epäreilulta.
Eristyksissä Anttila on tappanut aikaa lukemalla ja jännittämällä muiden olympiasuorituksia.
– Kirjoja on tullut luettua. Nyt Iivo (Niskanen) tuolla painaa ja yrittää karkuun. Netti toimii ainakin sen verran, että pystyy soittelemaan kotimaahan, jutteli Anttila puhelimessa samaan aikaan, kun hiihdon yhdistelmäkisa oli jo kerennyt vauhtiin.
Suurin toive tällä hetkellä on tietenkin, että mies vapautuisi eristyksistä. Leijonien turnaus alkaa 10. helmikuuta Slovakia-ottelulla.
– Sitä tässä toivotaan. Se olisi kohtuullista, että pääsisi nauttimaan siitä, mikä tässä oli unelmana.
Tästä Marko Anttilan tapauksessa on kyse
Lue lisää:
Ylilääkärin mukaan Marko Anttilaa pidetään eristyksessä ilman lääketieteellistä perustetta, Jukka Jalonen raivoissaan: "Tässä rikotaan ihmisoikeuksia"
Marko Anttila eristyshotellissa positiivisen koronatestituloksen takia
Leijonien olympiajoukkueeseen muutos: Nättinen korvaa koronaan sairastuneen Kemppaisen – kisakoneessa myös neljä varapelaajaa
Jukka Jalosen luottopelaajat pudottivat muutaman nimimiehen Leijonista – asiantuntija kertoo, miksi Marko Anttila ja muut valittiin taas
Leijoniin valittu Sami Vatanen häikäisee Sveitsissä – hurjavireinen puolustaja puhuu olympiakullasta: "Voittamisen vuoksi sinne mennään"
Tässä ovat Naisleijonat ja Leijonat olympialaisiin: Mustonen selvensi kuohuttaneita puheitaan pudotetusta Rädystä