Etelä-Karjalan alueellinen COVID 19 -tilannekuvaryhmä suosittelee yleisötilaisuuksia koskevien koronarajoitusten nopeaa purkamista.

Suosituksen mukaan rajoitukset pitäisi purkaa jo huomisesta eli lauantaista 5. helmikuuta alkaen. Tilannekuvaryhmä linjasi kantansa tänään perjantaina. Päätöksen asiasta tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Tilannekuvaryhmän mukaan koronaviruksen omikronvariantti leviää Etelä-Karjalassa edelleen voimakkaasti, eikä tautitilanne ole vielä kääntynyt maakunnassa parempaan.

Rajoitusten purkamista voidaan sen mukaan kuitenkin suositella, sillä sairaalakuormitus on kohtuullista ja tasaista. Lisäksi rokotukset suojaavat sen mukaan vakavalta tautimuodolta, vaikka tartunnan saisikin.

Muita alueellisia rajoituksia ja suosituksia on tilannekuvaryhmän mukaan määrä purkaa asteittain.

Tilannekuvaryhmä ei tässä vaiheessa ennusta, milloin omikronhuippu Etelä-Karjalassa saavutetaan.

Kaikkia lievästi oireilevia saati oireettomia ei testata virallisissa koronatestissä, joten tautitilanteesta ei ole saatavilla tarkkaa tietoa. Toivoa luo se, että jätevesiseurannan perusteella tilanteessa on pientä laskua.

– Raportoitu tautimäärä on viimeisen viikon aikana melkein sama kuin edeltävällä viikolla. Tulevat viikot ovat vielä arvoitus – on mahdotonta arvioida taudin määrän kehitystä tässä vaiheessa, toteaa ylilääkäri Sami Raasakka Eksoten tiedotteessa.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa