Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toivoo, että kaikki osapuolet yhteiskunnassa miettisivät keinoja siihen, miten koko pandemian ajan eristyksissä eläneitä perheitä tultaisiin vastaan.

Yle kertoi viikonloppuna 12-vuotiaasta Sofiasta ja hänen perheestään, joka on elänyt koko pandemian ajan eristyksessä Sofian pikkuveljen harvinaisen keuhkosairauden takia.

Eristyksissä elävien perheiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta opetushallituksen arvion mukaan asia saattaa koskettaa tuhansia lapsia.

Pekkarinen toivoo, että näille perheille järjestettäisiin mahdollisuuksia käydä esimerkiksi uimahalleissa, liikuntasaleissa, kirjastoissa ja leikkipuistoissa omalla ajallaan.

– Samaan tapaan kuin pandemian alussa mahdollistettiin riskiryhmiin kuuluvien kauppakäynnit, hän konkretisoi.

Vain terveet ja toimintakykyiset lapset huomioitu keskustelussa

Lapsiasiavaltuutettu Pekkarinen sanoo, että koko pandemian ajan riskiryhmien kohdalla on usein puhuttu vain vanhuksista, joita korona tietysti onkin kurittanut kovasti.

Mutta lapsiin, jotka itse kuuluvat riskiryhmään tai joiden perheessä on riskiryhmään kuuluva, on kiinnitetty koko pandemian ajan hyvin vähän huomiota. Suurin osa julkisesta keskustelusta on mennyt terveiden ja toimintakykyisten lasten kautta.

– On unohtunut riskiryhmiin kuuluvien lasten tilanne. Heidän tilanteensa on ollut koko tämän pandemian ajan aika tukala.

Lapsiasiavaltuutetun toimistolle näistä perheistä on tullut koko pandemian ajan jatkuvasti yhteydenottoja. Mitä tehdä, jos lapsella on kaksi kotia ja lapsi kuuluu riskiryhmään, tai toinen vanhemmista kuuluu riskiryhmään. Entä opetus?

– Täällä viranomaisten pöydillä nämä asiat ovat pyörineet kuitenkin koko ajan. Nämä ovat mutkikkaita tilanteita, Pekkarinen sanoo.

Keväällä 2020 yhdenvertaisuusvaltuutettu otti kantaa sen puolesta, että lapset, joiden lähipiirissä on riskiryhmäläisiä, olisivat oikeutettuja etäopetukseen. Jo aiemmin opetushallitus oli linjannut, että riskiryhmiin kuuluvat lapset ovat oikeutettuja etäopetukseen, vaikka muut lapset palasivat kouluihin.

Pekkarisen mukaan alueellisia eroja etäopetuksen järjestämisessä on ollut. Niistä lapsiasiavaltuutettuun ollaan oltu yhteydessä.

Lasten oikeuksia tulisi rajoittaa vain täysin välttämättömissä tilanteissa

Pekkarinen ei halua ottaa yksittäisiin tapauksiin kantaa ja korostaa, että kaikkien riskiryhmiin kuuluvien lasten ja heidän perheidensä tilanteet ovat hyvin erilaisia.

Pekkarinen kuitenkin korostaa, että koulu, harrastukset ja yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen ovat kaikki tärkeitä lapsen oikeuksia. Niitä tulisi rajoittaa vain täysin välttämättömissä, henkeä uhkaavissa tilanteissa.

– Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jokaisen riskiryhmään kuuluvan lapsen tai lapsen, jolla on riskiryhmään kuuluvia perheessään, tilanne arvioidaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa yhdessä.

Pekkarinen muistuttaa, että vaikka tilanne katsottaisiin niin vakavaksi, että täydellinen eristäytyminen on tarpeellista, tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä, on lapsille ja nuorille silloinkin kaikin keinoin pyrittävä järjestämään mahdollisimman normaalit olosuhteet harrastuksille, koululle ja kavereiden tapaamiselle.

– Lasten ja nuorten tulee pystyä tekemään niitä kivoja juttuja, joita heidän tulee tehdä kasvaakseen ja kehittyäkseen normaalisti.

Onneksi pandemian aikana osaaminen on näissä kehittynyt, Pekkarinen muistuttaa.

Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että ratkaisu on perheellä

Ylen jutun julkaisun jälkeen joissain sosiaalisen median nettikeskusteluissa vaadittiin, että lastensuojelun tulee puuttua tällaisten perheiden elämään, joissa ollaan eristäydytty koko pandemian ajaksi.

Pekkarinen tyrmää ajatuksen täysin.

–Tämä on jokaisen perheen oma yksityinen ratkaisu, miten he elävät elämäänsä tämmöisessä hyvinhyvin vaikeassa, eettistä harkintaa vaativassa tilanteessa, jossa ikään kuin eri lasten oikeuksia pitää punnita vastakkain.

– Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita. Ei voi antaa ohjetta, että toisen oikeuksia pitäisi edistää tai polkea toisen lapsen oikeuksien vuoksi. Siinä käydään hyvin haastavaa ja vaikeaa oikeuksien punnintaa.

Pekkarinen muistuttaa, että erityislasten perheitä tällaiset kysymykset koskettavat aina. Koronavirus kun ei ole ainoa vaarallinen tauti riskiryhmille.

Kuntien tulisi ottaa eristäytyneisiin perheisiin yhteyttä

Lapsiasiavaltuutettu myös korostaa, että perheiden, jotka ovat joutuneet elämään eristyksissä pandemian aikana, tulisi saada ammatillista tukea päätöksiinsä. Kuntien pitäisi ottaa heihin yhteyttä. Ei toisin päin.

– Toivon, että palvelut pysyvät näiden perheiden perässä. Niin, etteivät perheet ja heidän lapsensa jää oman onnensa nojaan.

Perheiden tuen tarve on kaiken kaikkiaan kasvanut pandemian aikana, Pekkarinen muistuttaa. Pekkarisen mukaan tämä tarve tiedetään kunnissa.

Moni nyt eristäytyneistä perheistä saattaa kuitenkin olla sellaisia perheitä, joilla ei ole aiempaa kokemusta kuntien palveluihin tukeutumisesta.

– Sen takia he saattaisivat hyötyä kuntien yhteydenotoista ja peräänkatsomisesta, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen toivoo, että kunnat ottavat siis yhteyttä eristyksissä olleisiin perheisiin. Suomessa kuitenkin kaikki lapset ovat viranomaisten ja kuntien tiedossa, Pekkarinen muistuttaa.

– Toki pitää kunnoittaa perheen yksityisyyttä ja vapautta tehdä valintoja, mutta varmasti perheet olisivat iloisia, että he saisivat tukea tarjottuna, Pekkarinen sanoo.

– Ja aina, kun perhe eristäytyy yhteiskunnasta, oli syy mikä tahansa, niin on se aina pieni arvioinnin paikka, onko lapsella hyvä olla. Lapsen edun arviointi siinä tilanteessa on aina yhteiskunnan velvollisuus, Pekkarinen lisää.

Pekkarinen: Nyt tarvitaan Exit-suunnitelmaa kaikille lapsille ja nuorille

Lapsiasianvaltuutettu Pekkarinen muistuttaa myös, että nyt olisi valtakunnan tasolla aika tehdä kaikkia lapsia ja nuoria koskeva huolellinen, eri ministeriöiden tekemä exit-suunnitelma normaaliin, pandemian jälkeiseen aikaan paluusta.

– Odotan exit-strategiaa, Pekkarinen sanoo.

Exit-suunnitelmaa tarvitaan Pekkarisen mukaan, jotta lapset ja nuoret saavat turvallisuuden ja luottamuksen tunteet takaisin. Siinä on paljon töitä, Pekkarinen sanoo.

– Me aikuiset unohdamme, että osa lapsista on elänyt ison osan elämästään pandemiassa. Moni perhe on kokenut kovia aikoja.

– Ellemme tee mitään, eriarvoisuus, jota pandemia on aiheuttanut, jää pysyväksi.

Pekkarinen luettelee erilaisia vajeita, joita pandemia on aiheuttanut: oppimis- ja osallisuudenvajetta, sosiaalisuuden turvallisuuden tunteen vajetta, vaikuttamisen vajetta, virkistäytymisen ja harrastusten vajetta, joissain perheissä myös taloudellista vajetta. Kaikenlaista niukkuutta ylipäänsä. Näköalattomuutta ja peruuntumista.

Pekkarisen mukaan meillä on iso jälleenrakentaminen tehtävänä. Iso työ.

– Ellei exit-suunnitelmaa tehdä, me emme saa eriarvoisuutta korjattua, Pekkarinen sanoo.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 4.2.2022 kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Sofia, 12, on ollut etäkoulussa kohta kaksi vuotta riskiryhmään kuuluvan pikkuveljensä takia – "Kaverisuhteet on hiipuneet"

"Olen loppu", sanoo 35-vuotias helsinkiläisnainen – se summaa monen tunnot: lähes 400 ihmistä kertoi Ylelle, miten poikkeusaika on vaikuttanut