Hoitajien rokotevelvoitteen voimaantulo on alkanut näkyä vanhusten hoivapalveluissa. Esimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote siirtää sivuun useita kymmeniä rokottamattomia hoitajia.

Syynä on tiistaina voimaan tullut hoitajien rokotevelvoite. Sen mukaan hoitajalla täytyy olla täysi rokotussuoja tai hänen on pitänyt sairastaa koronatauti puolen vuoden sisällä, jos hän työskentelee lähikontaktissa koronaviruksen riskiryhmään kuuluvien kanssa.

Rokotusvelvollisuuden voimaantulo näkyy Eksoten vastuualueilla eri tavoin, kertovat Ylen sähköpostitse haastattelemat vastuualueiden johtajat.

Tiedot rokottamattomien määrästä ovat vielä alustavia, sillä Eksotelta puuttui vielä keskiviikkona joidenkin työntekijöiden rokotustietoja.

Kotihoito ja palveluasuminen tiukoilla

Eksoten terveyspalveluissa eli sairaalassa, avoterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa rokottamattomien hoitajien poisjäänti ei ole aiheuttamassa erityisjärjestelyjä. Terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että vaadittu rokotussuoja puuttuu vain yksittäisiltä hoitajilta.

Kotihoidossa ja palveluasumisessa tilanne on hankalampi. Esimerkiksi Eksoten kotihoidossa ja palveluasumisessa on 20–30 rokottamatonta hoitajaa, ja vastuualueella on henkilöstöpulaa jo ennestään.

Toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtajan Anu Koivumäen mukaan työntekijätilannetta on tiukentanut esimerkiksi vuodenvaihteessa noussut ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoitus.

Myös perhe- ja sosiaalipalveluista kerrotaan, että rokottamattomien hoitajien poisjäänti hankaloittaa töiden organisointia. Vastuualueella on noin 20 rokottamatonta hoitajaa.

– Toimintoja ei tästä syystä ole ainakaan vielä jouduttu karsimaan, mutta toki se hankaloittaa toimintayksiköiden tilannetta, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Merja Heinonen kertoo.

Hänen vastuualueelleen kuuluvat esimerkiksi vammaispalvelut.

Lue myös:Jono hoivakoteihin venähti Etelä-Karjalassa – 120 ihmistä odottaa pääsyä tehostettuun palveluasumiseen

Huutava pula jo nyt

Sote-alalla on koko maassa ollut jo pitkään kova työvoimapula. Suomen lähi- ja perushoitajien ammattiliiton Superin mukaan pahin tilanne on juuri kotihoidossa. Liiton puheenjohtaja Silja Paavola kertoo, ettei viestejä rokotevelvoitteen aiheuttamasta työvoimapulan pahenemisesta ei ole kuitenkaan toistaiseksi tullut.

– Ei vielä. Se pitää huomioida, ettei kotihoidon laatu eikä asiakkaille ja potilaille luvattu hoito vaarannu tai heikkene huomattavasti, Paavola toteaa.

Huolestuneita kyselyitä on kuitenkin tullut paljon. Paavolan mukaan yksi eniten askarruttaneista kysymyksistä on ollut juuri se, miten potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus taataan, ellei ole tarpeeksi hoitajia. Siitä ovat olleet huolissaan myös rokotetut hoitajat.

Esimerkiksi Etelä-Karjalan naapurissa Kymenlaaksossa pelätään, että rokotevaatimus pahentaa työvoimapulaa entisestään. Suomen terveydenhuollon ammattiliitto Tehyn Kymsoten pääluottamusmies Jaana Salovaara kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja lakipykälän voimaantulon jälkeen.

Osa yhteydenotoista tulee työntekijöiltä, joilla on rokotus kunnossa, mutta he pelkäävät henkilöstöpulan vaikeutuvan.

– On pelkoa, että mitä se tarkoittaa heille, jotka jäävät töihin. Millä palvelut turvataan, ja miten työtaakka jakautuu? Kaikki käsiparit ovat tarpeen. Yhdestäkään ei olisi varaa luopua, Salovaara sanoo.

Salovaaran mukaan rokotustilanteen kartoittamisessa ollaan Kymsotessa vasta alkumetreillä. Tällä viikolla esimiehet selvittävät henkilöstön rokotesuojaa, ja tiedot saadaan kerättyä 11. helmikuuta mennessä.

Erilaisia käytäntöjä

Tuorein virallinen ohje asiasta on Salovaaran mukaan sekava. Työntekijää neuvotaan osoittamaan rokotetilanne OmaKannasta, ja sen mukaan edetään.

– Jos on terveydellinen syy olla ottamatta rokotetta, Kymsotessa on linjattu, että työterveyshuolto tekee arvion terveydellisestä syystä, jonka työnantaja hyväksyy.

Eksote puolestaan on linjannut, että näissä tilanteissa kelpaa enintään 72 tuntia vanha, negatiivinen koronatestitulos.

Hoitajapula on Kymsotessa huutava jo ennestään. Jaana Salovaara peräänkuuluttaa keinoja ongelman taklaamiseen. Salovaaran mukaan on yksilötason ongelma, että palkanmaksu keskeytyy ja ei saa tehdä työtä. Työnantajan ei hänen mielestään tulisi kuitenkaan luottaa siihen, että tämä koskee vain yksittäisiä työntekijöitä.

– Meiltä puuttuu jo nyt työntekijöitä. Vielä ei osata arvioida, kuinka moni ei pysty rokotesuojaa hankkimaan. Ovatko he käytettävissä, jos tarvitaan, vai ovatko ehtineet tehdä uusia työsopimuksia muualla?

Palkanmaksuja menossa tauolle

Rokottamattomille työntekijöille täytyy ensisijaisesti tarjota korvaavia töitä. Jos niitä ei ole, palkanmaksun keskeyttäminen on mahdollista. Kymsotessa korvaavia tehtäviä ei tarjota, Eksotessa niitä selvitetään vielä.

– Muita tehtäviä ei minun vastuualueellani ole tarjota. Toimenpiteet palkanmaksun keskeytyksiin ovat menossa, toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtaja Anu Koivumäki kertoo.

Tehtävä on vaikea myös Eksoten perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan Merja Heinosen vastuualueella, sillä työpaikat ovat tyypillisesti asiakas- tai potilastöissä. Toimenpiteitä palkanmaksun keskeytyksiin on Heinosen mukaan menossa muutamia.

Lain mukaan rokottamattomia hoitajia ei voi käyttää hoitotyöhön ilman "erityistä syytä". Anu Koivumäen mukaan on mahdollista, että rokottamattomia hoitajia täytyy jossakin vaiheessa kutsua töihin tämän erityisen syyn perusteella.

– Todennäköisesti joudumme jossain kohtaa käyttämään, jotta asiakas- ja potilasturvallisuus sekä hoitajamitoitus saadaan turvattua. Tilanteita arvioidaan koko ajan. Toki samaan aikaan pyritään rekrytoimaan, Koivumäki kertoo.

Lue myös: Hoitajien “pakkorokotuslakiin” jäi porsaanreikä, joka uhkaa vesittää lain: rokottamattomat kelpaavat sittenkin hoitamaan