Aluehallintovirasto päätti tiistaina 1. helmikuuta, että liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen koronasulku päättyy Päijät-Hämeessä 2. helmikuuta lähtien.
Lahden sivistysjohtaja Tiina Granqvistin mukaan kaupungin uimahallit, kuntosalit ja muut liikuntatilat saadaan avattua kaikkien käyttöön nopealla aikataululla. Granqvist muistuttaa, että tiloissa pitää edelleen huolehtia terveysturvallisuudesta eli esimerkiksi siitä, ettei niihin synny ruuhkia.
Päijät-Hämeessä myös Orimattila aikoo avata kuntosalit heti keskiviikkoaamuna 2. helmikuuta. Uimahallin ja muiden tilojen avaamisesta tiedotetaan erikseen.
Myös yleisörajoituksia sisätiloissa lievennettiin siten, että niihin voi osallistua enintään 50 ihmistä. Lahden kaupunginteatterin ja -orkesterin toiminta ei silti vielä palaa normaaliksi.
Ulkotiloissa saa puolestaan nyt kokoontua vapaasti ilman rajoituksia.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.