Pohjois-Pohjanmaan koronanyrkki on lieventänyt yksityistilaisuuksiin liittyvää linjaustaan. Yksityistilaisuuksia voi nyt järjestää, mutta edelleen mahdollisimman pienimuotoisesti, totesi alueellinen koordinaatioryhmä tiistaina. Aiempi suositus oli, ettei yksityistilaisuuksia järjestettäisi ollenkaan.

Pohjois-Pohjanmaalla voimassa ollut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitus päättyi tammikuun loppuun aluehallintoviranomaisen päätöksellä. Tilaisuuksien järjestämisessä terveysturvallisesti toimijoiden ja yksilöiden vastuu korostuu.

Koronaviruksen omikronmuunnosta on Pohjois-Pohjanmaalla paljon liikkeellä, mutta lievänä pääosin sairastettu tauti ei heijastu huolestuttavasti sairaalakuormitukseen.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli tiistaina hoidossa kolmetoista koronapotilasta.

Kokonaisuudessaan koordinaatioryhmä arvioi epidemiatilanteen jatkuneen helmikuun alkuun tultaessa tasaisena.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa, että vaikka koronavirus tarttuu nyt herkemmin myös rokotettuun henkilöön, antavat rokotukset edelleen hyvän suojan erityisesti vakavaa tautimuotoa vastaan.

Myös alueella voimassa olevia suosituksia maskien käytöstä, etätyöstä sekä korona-ajan yleisistä hygieniakäytännöistä on edelleen tärkeää noudattaa. Sairaana ei tule lähteä ihmisten ilmoille, vaan on tärkeää jäädä kotiin sairastamaan.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.