Keskimaa päätti jo viime vuonna, että Bran toiminta loppuu tämän alkuvuoden aikana. Osuuskauppa kertoi aikeistaan ensimmäisen kerran viime lokakuussa.

Keskimaan toiveena oli pitää Bra auki helmikuun loppuun. Meneillään oleva koronasulku ja vuokrasopimuksen loppumisen lähestyminen ovat kuitenkin sinetöineet lopettamispäätöksen.

Bra on ollut koronarajoitusten takia enimmäkseen kiinni toissa keväästä lähtien.

Ovet suljettiin ensimmäisen kerran koronan vuoksi maaliskuussa 2020. Yökerho avattiin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen viime marraskuussa, mutta uudet koronarajoitukset sulkivat sen jo joulukuussa.

Keskimaa alkaa nyt purkaa yökerhotiloja luovutuskuntoon. Henkilökunta on pettynyt tilanteeseen, vaikka lopettaminen onkin ollut tiedossa.

− Kyllä tämä on meille silti valtava pettymys, että emme pääse enää järjestämään asiakkaillemme jäähyväisbileitä, yökerho Bran ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen toteaa.

Keskimaalle jää Jyväskylän keskustaan vielä yksi yökerho, Freetime.