Varsinais-Suomen Yrittäjät on pettynyt ravintolarajoitusten jatkumiseen. Toimitusjohtaja Hanna Munter pitää koronaministeriryhmän torstai-iltana tekemiä lievennyspäätöksiä tervetulleina, mutta riittämättöminä.

– Vaikka ruokaravintoloiden aukioloon saatiinkin kolme tuntia lisäaikaa, ei se vielä pelasta alueemme ravintolayrityksiä tai mahdollista kannattavaa liiketoimintaa, Munter toteaa tiedotteessa.

Yrittäjien mukaan tilanne koko ravintola-alalla on pitkään ollut kestämätön.

– Ruokaravintoloita koskevat aukiolorajoitukset pitäisi poistaa kokonaan, sillä yritykset pystyvät huolehtimaan asiakkaidensa terveysturvallisuudesta myös klo 21:n jälkeen. Myös THL on luokitellut ruokaravintolat vähäisen riskin tiloiksi. Kysymys kuuluu, kuinka kauan yksittäisten alojen yriytksiä ja yrittäjiä voidaan koronapandemian nimissä kurittaa, tiedustelee Munter.

Varsinais-Suomen Yrittäjät kritisoi Suomen hallituksen tiukkaa koronapolitiikkaa, joka ei pohjaudu asiantuntijoiden näkemyksiin.

– Ymmärrämme tarpeen hillitä epidemiatilannetta, mutta keinot siihen eivät ole oikeudenmukaiset. Pidämme myös hyvin kyseenalaisena sitä, etteivät hallituksen linjaukset pohjaa THL:n asiantuntijoiden arvioon, jonka mukaan laajamittaisilla rajoitustoimilla ei ole perusteltua ostaa aikaa rokotusten edistämiselle, Munter toteaa.

Varsinais-Suomen Yrittäjissä ei uskota koronapassin tuovan enää ratkaisua nykyiseen epidemiatilanteeseen.

– Nyt valloillaan oleva virusmuunnos tarttuu lähes yhtä herkästi rokotettuihin, jolloin pohja koronapassin osalta vesittyy. Itse rokotteen ottaminen on kuitenkin edelleen enemmän kuin suotavaa, sillä se on tutkitusti paras keino välttää vaikeampi tautimuoto, painottaa Munter.