Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä tilojen sulkemisesta joudutaan Pohjanmaalla vielä odottelemaan ensi viikolle. Aluehallintoviraston ylilääkäri Eeva Mäkinen ei voi antaa tarkkaa aikataulua, milloin päätökset tulevat.

Tänään perjantaina tehtiin päätöksiä koskien Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Siellä urheilu- ja virkistystilat suljetaan 17. tammikuuta alkaen. Poikkeuksia on kuitenkin paljon, kuten kuntosalit ja mailaurheilussa käytettävät tilat.

Myös lapset ja nuoret saavat yhä jatkaa harrastuksiaan Etelä-Pohjanmaalla, vaikka harrastuspaikkoja asetetaankin sulkutilaan.

Pohjanmaan hyvinvointialueella sekä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä päätöksiä joudutaan odottamaan ensi viikkoon.

Pohjanmaalla on odotettavissa myös rajoituksia tilojen käyttöön. Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on jo 7. tammikuuta pyytänyt Aluehallintovirastolta rajoituksia.

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi