Seinäjoen keskussairaalaan avattiin perjantaina 23-paikkainen pandemiaosasto. Se tuo tilaa koronapotilaiden hoitamiseen keskitetysti, mutta tarkoittaa samalla esimerkiksi muutaman leikkaussalin alasajoa.

Sairaalassa oli perjantaiaamuna 12 covid-potilasta, lisäksi viisi oli tehohoidossa. Teho-osaston kantokyky on äärimmillään, ja joitakin tehohoitoa vaativia potilaita onkin hoidossa muissa sairaanhoitopiireissä.

Pandemiaosastoksi on muutettu keuhko- ja infektiosairauksien osasto, josta muut potilaat on siirretty toisille osastoille.

Osastolla hoidetaan niitä potilaita, jotka vaativat sairaalahoitoa, mutta eivät tarvitse tehohoitoa. Käytännössä päivystyksestä tulevat otetaan pandemiaosastolle.

He kärsivät esimerkiksi hengitysvajauksesta, pahoinvoinnista, kuivumisesta tai yleistilan laskusta. Pandemiaosastolla pystytään esimerkiksi tukemaan hengitystä.

– Koronapotilaissa on myös sellaisia, joilla hoidon syy on jokin muu kuin korona, ja eristys on jo purettu, ja heitä voidaan hoitaa muillakin osastoilla, sanoo infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Johtajaylilääkäri Kirsi Juvilan mukaan pandemiaosasto takaa sen, että potilasvirta toimii. Perusterveydenhuollon osastopaikkojen olisi hyvä olla koko sairaanhoitopiirin käytössä tälläisessä tilanteessa, ja jos virtaus lakkaa toimimasta, vaikutukset näkyvät ensimmäisenä päivystyksessä.

Pandemiaosasto antaa mahdollisuuden hoitaa koronapotilaita eristyksessä, mikä vähentää riskiä hoitohenkilökunnan tartuntoihin ja karanteeneihin.

Toisaalta myös teholta takaisin osastolle olevat tarvitsevat paikkoja ennen kotiuttamista, ja siihenkin tarpeeseen pandemiaosasto vastaa.

Pandemiaosastolla on 23 paikkaa, mutta mahdollisuus sellaisen potilasmäärän hoitamiseen olisi tiukilla, sillä se sitoisi valtavasti henkilökuntaa, sanoo johtajaylilääkäri Kirsi Juvila.

– Täällä hoitajaa kohden on yksi–kaksi potilasta, sillä covid-potilaan hoito vaatii huomattavasti enemmän jo pelkästään suojautumisen osalta, sanoo osastonhoitaja Anne Saarela.

Tähän asti koronapotilaat on hoidettu yhden hengen huoneissa, mutta pahentunut tilanne pakottaa varautumaan myös kahden hengen huoneilla, joissa on ilmaeristys.

Varsinaiseen työhön pandemiaosasto ei juuri tuo muutoksia.

– Koronakuplassa on eletty vuosi ja yli yhdeksän kuukautta, tämä on meidän arkea, sanoo Saarela.

Kantokyky on monen asian summa

Etelä-Pohjanmaalla on todettu koronatartuntoja noin parinsadan päivävauhtia, torstaina peräti 256. Infektioylilääkäri Elina Kärnä ennustaa, että luvut kasvavat yhä ja epidemiahuippu nähdään muutaman viikon sisällä.

Toisaalta kaikkia tapauksia ei saada kiinnikään, koska testausta on ei tehdä enää yhtä laajasti.

Sairaalakuormitus kasvanee myös, mutta kantokyky kestää vielä, uskoo Kärnä. Hoidon turvaaminen vaatii kuitenkin tarkkaa tilannejohtamista.

Johtajaylilääkäri Kirsi Juvila muistuttaa, että kantokyky ei riipu pelkästä potilasmäärästä, sillä myös koronapotilaiden hoidettavuus vaihtelee.

– Julkisuudessa on unohdettu, että myös vatsamakuulla hoidettavia on yhä.

Lisäksi toimintaan vaikuttaa henkilökunnan riittävyys, jota karanteenit rokottavat.

Palapelin rakentaminen ja jatkuvat muutokset ja varautuminen onkin Juvilan mukaan hyvin kuormittavaa henkilökunnalle.

– Tilanne ei ole stabiili, vaan valmius on jatkuva. Osastolle tai teholle tulevalle potilaalle tarvitaan aina paikka, hoitajat ja lääkärit, ja se täytyy tehdä ennakoivasti.

Omikronmuunnoksen aiheuttamat sairaalajaksot ovat kuitenkin jo osoittautuneet Seinäjoellakin lyhyemmiksi kun aiempien varianttien. Tehohoitojakso ei enää välttämättä kestä kahta viikkoa, vaan runsaan viikon. Osastolla potilas viettää keskimäärin viisi päivää.