Koronatartunnat jatkavat kasvuaan Keski-Pohjanmaalla. Ilmaantuvuus on 14 vuorokauden aikana 680 /100 000 asukasta kohden. Tartuntoja on kahden viikon aikana rekisteröity 545.
Koronavirusnäytteitä otettiin viime viikolla 2000 ja niistä 14,6% oli positiivisia. Keskussairaalassa on kolme koronaviruspotilasta. Teho-osastolla ei ole ketään heistä hoidossa.
Soiten alueen tartunnoista valtaosa todetaan alle 29-vuotiailla ja rokotetuilla. Korona tarttuu nyt perhepiirissä sekä myös ystävien ja tuttavien tapaamisissa.
Alueellinen koronan viranomaistyöryhmä odottaa, että Aluehallintovirasto laskisi sisätilojen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kokoontumisrajoituksen 10 henkeen. Nyt se on 20 (30.1. saakka). Viranomaistyöryhmä myös toivoo, että käyttöön otettaisiin tartuntatautilain pykälä, joka vastuuttaa yrityksiä, kuntia ja muita toimijoita koronaturvallisuuden ylläpitoon.
Viranomaistyöryhmä päätti jatkaa alueellista etätyösuositusta 31.3. saakka. Voimassa on myös laaja kasvomaskisuositus.
THL selvittää parhaillaan sitä, miten koululaisten kotitestaus voitaisiin tehdä. Keski-Pohjanmaan viranomaistyöryhmä ei tällä hetkellä suosita, että oireettomia koululaisia testattaisiin kotona pikatesteillä. Antigeeni-kotitestit eivät nykytiedon mukaan löydä omikronin aiheuttamia tartuntoja luotettavasti. Sen sijaan oireisille viranomaistyöryhmä suosittaa kotitestien tekemistä. Testi kannattaa myös uusia muutaman päivän päästä, jos oireet jatkuvat.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla