Etelä-Suomen aluehallintoviraston sairaanhoitopiireiltä saamien arvioiden mukaan Kanta- ja Päijät-Hämeen epidemiatilanne on edelleen erittäin vaikea ja uhkaa vakavasti terveydenhuollon kantokykyä. Tämän vuoksi avi määrää edelleen tietyt liikuntaan ja vapaa-ajan toimintaan käytetyt tilat pidettäväksi suljettuna sekä Kanta- että Päijät-Hämeessä.

– Sairaanhoitopiirien lausuntojen perusteella on yksiselitteistä, että tilojen sulkumääräystä ei voida toistaiseksi lieventää tai jättää tietynlaisia tiloja päätöksen ulkopuolelle. Myös sosiaali- ja terveysministeriön uusimmassa ohjauskirjeessä suositellaan kohdentamaan sulkupäätös kaikkiin pykälässä mainittuihin tiloihin, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.

Jatkettu sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa

Etelä-Suomen avin tiistaina 11. tammikuuta tekemät uudet sulkupäätökset ulottuvat siis edelleen kaikkiin tiloihin, jotka voidaan tartuntatautilain pykälän 58 g mukaan määrätä suljettavaksi. Avin tiedotteen mukaan sulkupäätös koskee tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoiminnan osalta seuraavissa tiloissa:

Uudet sulkupäätökset ovat voimassa Kanta- ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla 13.–26.1.2022. Lain mukaan tilojen sulkupäätös voidaan tehdä enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Myös kokoontumisrajoituksia

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt jo aiemmin päätöksen, joka koskee kokoontumisrajoituksia Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Rajoitukset koskevat kaikkia sisällä järjestettäviä yli kymmenen hengen ja ulkona järjestettäviä yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jotka on kielletty.

Kanta-Hämeessä rajoitus on voimassa 23.1.2022 asti ja Päijät-Hämeessä 26.1.2022 asti. Näin ollen Kanta- ja Päijät-Hämeessä on 13.1. alkaen voimassa samanlaiset yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitukset.