Koronaviruksen tartuntamäärät kasvavat nyt nopeasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa raportoitiin tänään 9 768 uutta tartuntaa. Seitsemän päivän raportointitrendi on jo lähellä 8 000 tartuntaa.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on nousussa, mutta tehohoidossa olevien määrä ei ole juuri noussut. Koronavirukseen kuolleiden määrän 21 vuorokauden keskiarvo on laskenut lokakuun alun tasolle eli noin 70 henkilöön.

Korkeat tartuntamäärät ovat paikoin pahasti ruuhkauttaneet sairaanhoitopiirien tartunnanjäljitystä ja karanteeneihin määräämisiä.

Maanantaina Helsingin kaupunki ja 11 muuta Uudenmaan kuntaa muuttivatkin koronavirukselle altistuneiden jäljittämistä ja karanteeniohjetta.

Tartuntoja jäljitetään vain vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä. Lisäksi Uudenmaan kunnat esittävät, että koronataudissa tulisi siirtyä normaaliin sairauspoissaolokäytäntöön.

Pirkanmaalla pohditaan samaa. Terveysviranomaiset arvioivat, pitäisikö koronavirukselle altistuneiden karanteenimääräyksistä pääosin luopua.

Altistuneiden tavoittamisessa pitkiä viiveitä

Kainuussa sairastuneiden tai koronalle altistuneiden henkilöiden tavoittamisessa on useiden vuorokausien viive. Positiivisen koronatestituloksen saaneille ilmoitetaan eristysmääräyksestä tekstiviestillä tai soittamalla.

Mikäli on altistunut tartunnalle, mutta on oireeton, kehotetaan jäämään kotiin omaehtoiseen karanteeniin ja odottamaan tartunnanjäljityksen yhteydenottoa, ohjaa Kainuun sote tiedotteessaan.

Pohjois-Karjalassa tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut, sanoo infektiolääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta. Tartuntamäärät nousseet kymmenkertaiseksi parissa viikossa, ja tartuntoja todetaan alueella noin 150 päivässä.

Tartunnanjäljitys on priorisoitu ikäihmisiin, sote-henkilöstöön ja sote-laitoksiin. Näitäkään ei saada kokonaan jäljitettyä. Suuri ongelma tällä hetkellä on, että ihmiset eivät tiedä Siun soten alueella tai muuallakaan Suomessa, miten pitää toimia: pitääkö jäädä altistuskaranteeniin tai oireseurantaan, voiko mennä kouluun tai töihin.

Pohjois-Pohjanmaalla jäljitys on pahasti ruuhkautunut, kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Teija Puhto.

Jokaista koronapositiivista ei pystytä nyt kontaktoimaan, ja Puhton mukaan jäljityssoitto venyy tällä hetkellä altistumisesta yli 10 vuorokauden päähän. Tavoiteltavien jono on kasvanut jo yli tuhanteen henkilöön.

– Tartunnanjäljitys on täysin ylikuormittunut ja mahdottoman tilanteen edessä. Nykyisellä jäljittämis- ja karanteenikäytännöllä ei enää ole saavutettavissa mitään hyödyllistä. Annammekin tällä viikolla ohjeen, jolla tartunnanjäljitystä kohdennetaan kaikkein riskisimpiin kohteisiin kuten sosiaali- ja terveydenhoidon laitoksiin, Puhto kertoo.

Pohjanmaalla positiivisen tartunnan saaneen toivotaan ilmoittavan itse lähikontakteilleen 48 tunnin ajalta pidemmistä altistumisesta. Sairastuneen on myös eristäydyttävä 10 vuorokaudeksi. Tällä hetkellä karanteeniin määrätään perheenjäsenet ja muut pitkäaikaiset kontaktit. Sote-yksiköissä jäljitystä tehdään laajasti.

Kymenlaaksosta kerrotaan, että varsinaisesta tartunnanjäljityksestä ei voida tällä hetkellä puhua suuren tartuntamäärän takia. Tartunnan saaneita pyritään informoimaan mahdollisimman tehokkaasti, ja joukosta pyritään ensisijaisesti seulomaan kaikkein riskialtteimmat seurattavat ja antamaan ohjeita heille.

Päijät-Hämeessä karanteeneista ei ole luovuttu, mutta tartunnanjäljityksen muutos johtaa käytännössä siihen, ettei karanteeneja määrätä entiseen tapaan. Eli jos altistuneita ei jäljitetä, ei heitä voi määrätä karanteeniinkaan.

Varsinais-Suomessakin jäljitys on varsin kuormittunut, mutta tilanne on parempi kuin esimerkiksi HUSin alueella.

Jäljitystä ei voi pitää Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Mikko Pietilän mukaan täysin tarpeettomana Varsinais-Suomessa. Kuntakohtaisesti kuitenkin joudutaan jo miettimään sitä, mitä toimintaa priorisoidaan.

Karanteenikäytäntöjen muuttamisesta ei ole tehty linjauksia, vaan sitä mietitään erikseen. Pietilän mukaan karanteenin lyhentämistä voitaisiin pohtia, mikäli jäljitys ruuhkautuu Varsinais-Suomessa niin, ettei tartunnan saaneita saada riittävän nopeasti tavoitettua.

Kouluissa karanteenimuutoksia, virallisia ohjeita odotetaan

Pohjois-Savossa koululuokka ei enää automaattisesti joudu karanteeniin, jos yhdellä oppilaalla todetaan koronatartunta. Kuopion kouluissa todettujen koronatartuntojen vuoksi ei enää määrätä muita oppilaita tai henkilökuntaa karanteeniin. Maskien käyttöä suositellaan oppilaille neljännestä luokasta ylöspäin.

Moni sairaanhoitopiiri kertoo odottavansa karanteeneihin asettamisesta virallisia päätöksiä.

Keski-Pohjanmaalla Kokkola on viime viikolla tehnyt päätöksen, jossa koululaisen sairastuminen ei enää automaattisesti johda koko koululuokan karanteeniin.

Myös muun muassa Itä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Lapissa karanteeniaikojen muutoksiin odotetaan virallisia uusia ohjeita.

– THL ehdotti viime viikolla muutoksia ja kunhan ne tulevat ilmeisesti loppuviikosta ulos, otamme ne käyttöön, kertoo Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen.

Voit keskustella aiheesta 12.11. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Kädet loppuivat kesken – koronan jäljitystyötä on karsittu Keski-Pohjanmaalla

Tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut Siun soten alueella – infektiolääkäri: "Ihmiset eivät tällä hetkellä tiedä, miten pitää toimia"

Jos oppilas on altistunut mutta oireeton, kotiin ei tarvitse jäädä Helsingin seudulla – kahdeksan vastausta koululaisten tartunnoista

Veroalen piti leikata pikatestien hintaa – kauppaketjut alensivat hintoja, osa apteekeista ei