Käytännössä vain esimerkiksi soteyksiköissä, yhteismajoituksissa ja perheissä tapahtuneet tartunnat selvitellään tarkemmin. Muut positiivisen testituloksen saaneet saavat puhelimeensa tekstiviestin ja linkin BuddyCare-sovellukseen, jossa annetaan ohjeita ja muun muassa kysellään kontakteista sekä oireiden alkamisesta.
Jäljitys järjestettiin uudelleen viime viikolla, koska käsipareja ei ole enää tarpeeksi: koronatapauksia on väestössä runsaasti ja myös sote-henkilökuntaa on paljon sairaana.
Viikolla 1 ilmaantuvuus nousi rajusti ja oli 650/ 100 000. Koronatesteistä 14,6% oli positiivisia.
Keski-Pohjanmaan alueellinen koronatyöryhmä odottaa valtakunnallisia karanteeni- ja erityspäätöksiä. Esimerkiksi Kokkola on viime viikolla tehnyt päätöksen, jossa (THL:n linjauksen mukaan) koululaisen sairastuminen ei enää automaattisesti johda koko koululuokan karanteeniin.
Infektioylilääkäri Marko Rahkonen toteaa, että jos jäljitystyöhön täytyisi esimerkiksi uusien valtakunnallisten ohjeiden mukaan lisätä resursseja, alueella täytyisi siihen ottaa lisäkäsiä hoitotyöstä.
Rahkosen mukaan Soitessa on painotettu rokotuksia ja niihin on resurssoitu paljon työvoimaa. Se onkin kasvattanut rokotuskattavuutta. Kolmannen rokotuksen on alueella saanut jo 39,9% yli 12-vuotiaista. Koko maan luku THL:n tilastojen mukaan on 32%.
Lue myös:
Soiten infektioylilääkäri: "Uudet koronasuositukset iskevät lapsiin ja nuoriin, harrastusten keskeyttämisehdotuksen olisi voinut kohdentaa riskilajeihin"
Kevätlukukausi alkaa lähiopetuksena Kokkolassa – koronatartunnoista kouluun ilmoittaminen kotien vastuulle