Pohjanmaan hyvinvointialueella aloitetaan ensi viikolla 5–11-vuotiaiden koronarokotukset.
Ajanvaraus koronarokotuksiin avataan 5–11-vuotiaille lapsille alueella tällä viikolla. Ensimmäiset ikäryhmän lapset saavat täten rokotteensa viikon-kahden päästä, toteaa Pohjanmaan hyvinvointialueen ylilääkäri Peter Nieminen.
Koskaan aikaisemmin näin monet ryhmät eivät ole olleet rokotusjonossa ja Nieminen kuvailee tilannetta erittäin haastavaksi.
– Tärkeintä olisi, että rokotamme riskiryhmiin kuuluvat lapset, mutta koska rokotus on kaikille avoin ja yritämme nyt rokottaa mahdollisimman monet, sanoo Nieminen Yle Österbottenille.
Isommat lapset voivat päättää itse
Pääosin lapset rokotetaan terveyskeskuksissa, kuten aikuisetkin. Koulut eivät ole Niemisen mukaan ensimmäinen valinta.
– Se voi johtaa ulkoiseen paineeseen, sill tämän ikäryhmän vanhimpien on myös itse päätettävä, haluavatko he rokotuksen, jos heidät katsotaan riittävän kypsiksi, Nieminen sanoo.
Tarkkaa ikärajaa lasten itsenäisille päätöksille ei ole asetettu, joten arviointi tehdään tapauskohtaisesti. Nuoremmille lapsille vaaditaan kaikkien huoltajien suostumus.
Lapsille annettu rokote on BioNTech-Pfizers Comirnaty. Valmiste on tarkoitettu tälle ikäryhmälle ja sisältää pienemmän annoksen.
– Useita miljoonia lapsia on jo rokotettu ympäri maailmaa ilman sivuvaikutuksia. Rokote on turvallinen. Meillä on siitä hyvät tiedot, Peter Nieminen sanoo.
Monet odottavat rokotuksia juuri nyt
Peter Nieminen sanoo, ettei koskaan aikaisemmin ole näin paljon ryhmiä odottanut rokotettaan. Tämä koskee toista annosta odottavia yli 12-vuotiaita lapsia, toista, kolmatta tai neljättä annosta odottavia aikuisia, ja nyt jonossa on myös yli viisivuotiaat.
Sekä Vaasassa että Pietarsaaressa terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä.
– Selvitämme parhaan kykymme mukaan, miten rokotuksiin saadaan lisäresursseja. Mukana on sekä työterveyshuoltoa että muita yksityisiä toimijoita, kertoo Pietarsaaren hoitotyötä vastaava Lis-Mari Vikman.
Apuun on pyydetty jo sekä eläkkeellä olevia lääkäreitä, terveydenhuollon työntekijöitä että ensihoitajia kuromaan kiinni.
Terveydenhuollon suuresta rasituksesta huolimatta sekä Vikman että Nieminen haluavat, että mahdollisimman monet ihmiset rokotetaan.
– Lasten rokottamisessa tärkeintä on, että mitä enemmän rokotetaan, sitä vähemmän virus leviää. Siksi on tärkeää, jos haluamme koskaan välttää tätä kurjuutta, Nieminen sanoo.
Artikkeli on käännetty Yle Österbottenin toimittaja Mikaela Lövin artikkelista: Nu öppnas tidsbokningen för coronavaccinering av 5 till 11-åringar i Österbotten – fler än någonsin väntar på vaccin