Uudellamaalla vuoden ensimmäinen vauva syntyi heti puolenyön jälkeen. Helsinkiläinen äiti synnytti vauvan Naistenklinikalla 11 minuuttia keskiyön jälkeen. Hyvinkään sairaalassa ensimmäinen vauva tuli maailmaan puoli yhden maissa ja Lohjan sairaalassa heti puoli kahden jälkeen.

– Ihan vilkas yö on ollut synnytysosastoilla HUSin alueella, sanoo Naistenklinikan osastonhoitaja Maria Maurola.

Maurolan mukaan alkuvuosi on yleensä koko vuoden rauhallisin aika synnytysten suhteen, tammi-helmikuussa syntyy keskimäärin vähemmän vauvoja kuin keväällä ja kesällä.

– Kesää kohden vilkastuu ja siltä tämä alkanut vuosikin näyttää, Maurola sanoo.

Korona-ajan vauvabuumi kuitenkin näyttäisi jatkuvan ainakin Uudellamaalla.

– Tämän tulevan vuoden ennustettujen synnytysten määrä on samaa tasaista luokkaa kuin kahtena menneenä koronavuonna, ei kuitenkaan kasvava, sanoo HUSin Lohjan sairaalan synnytysosastonosastonylilääkäri Susanna Naukkarinen.

Uudenmaan vuoden ensimmäinen vauva, helsinkiläinen pieni poika

Helsinkiläisten Linda Päreluodon ja Oskari Lemmetyn toinen lapsi syntyi Naistenklinikalla heti puolen yön jälkeen Uudenmaan vuoden 2022 ensimmäisenä vauvana.

– Juuri katettu illallispöytä sai eilen jäädä, kun siirryimmekin ottamaan uuden vuoden vastaan Naistenklinikalle. Tässä vaiheessa näytti vielä siltä, että uusi perheenjäsenemme olisi tulossa vauhdilla vuoden viimeiselle päivälle, mutta päättikin sitten viime metreillä lyödä jarrut pohjaan ja saapua maailmaan vasta uuden vuoden puolella, isä Oskari Lemmetty kertoo.

Vanhemmista tuntuu nyt erittäin hyvältä aloittaa vuosi uusimman perheenjäsenen kanssa. Korona-aika ei ole juurikaan vaikuttanut perheen tilanteeseen.

– Esikoisemme syntyi helmikuussa 2020 juuri, kun korona alkoi nostamaan päätään. Jotenkin tuntuu, että kerralla tapahtunut muutos omassa arjessamme ja ympäristössä oli niin suuri, ettei sitä oikein enää edes ajattele, Lemmetty sanoo.

Espoosta Lohjalle synnyttämään

Lohjalla syntyi vuoden ensimmäinen vauva puoli kahden jälkeen yöllä. Espoolainen pariskunta sai poikavauvan.

Fatema Rezaie ojattiin synnyttämään Lohjalle, koska Espoossa oli ruuhkaa.

– Oli hyvä kokemus, kaikki meni toiveen mukaan. Olemme onnellisia uudesta perheenjäsenestä. Halusin, että meidän 2 vuotta 9 kuukautta vanha esikoinen saa veljen tai siskon, että he voivat kasvaa yhdessä, sanoo tuore espoolainen äiti Fatema Rezaie.

Rezaien mukaan korona-aika ei vaikuttanut heillä vauvan saamiseen, vaan oma elämäntilanne. Rezaie kertoo sopineensa miehensä kanssa, että he haluavat kaksi lasta lähekkäin ja hän lähtee sitten toisen lapsen vauva-ajan jälkeen töihin. Suunnitelmissa on myös ostaa oma asunto.

Synnyttäneiden määrä kasvussa Lohjan sairaalassa

Lohjan sairaalan synnytysosasto on nykyisin varsin suosittu. Osastolle tullaan synnyttämään myös pääkaupunkiseudulta.

– Meillä kasvu on noin 20 prosentin luokkaa, mikä on huomattava määrä. Monet äidit haluavat tulla juuri meille, sanoo ylilääkäri Susanna Naukkarinen.

Vuonna 2013 Lohjan pienellä osastolla syntyi alle tuhat vauvaa vuodessa. Viime vuonna 2021 Lohjalla syntyi yli 1 400 vauvaa ja edellisenä vuonna 2020 määrä oli noin 1 150.

Lohjan sairaalan kätilöt ovat avustaneet synnyttäjiä myös kätilö kentällä -periaatteella. Ambulassi hakee tarvittaessa kätilön mukaan, jos äiti ei ehdi sairaalaan. Varsinaisia kotisynnytyksiä Lohjalla ei muutoin ole.

Lohjan sairaalaan on palkattu lisää työvoimaa. Kätilöitä on Naukkarisen mukaan löytynyt kaikkiin virkoihin, vaikka alalla on työvoimapula.

Ylilääkäri Naukkarisen mielestä synnytysosaston kätilöt ovat sitoutuneita ja aktiivisia sosiaalisessa mediassa: sekä Facebookissa että Instagramissa.

– Se ei ole vain viihdettä, vaan siellä jaetaan myös tietoa. Äideistä on varmasti mukavampi tulla paikkaan, josta he saavat tietoa etukäteen, ylilääkäri arvioi.

Synnystyssairaalan voi jokainen itse valita Suomessa. Synnyttäjä otetaan vastaan synnytysosastoille, mikäli siellä on tilaa tai ohjataan lähimpään vastaavaan paikkaan.

– Kiireellisissä tilanteissa synnyttäjä otetaan aina vastaan eli tilanteissa, kun synnytys on jo edennyt niin pitkälle, ettei siirtyminen ole enää mahdollista, sanoo apulaisosastonhoitaja Johanna Sillantie-Korja Lohjan sairaalan synnytysosastolta.

Lohjan sairaalalla on voimassa lapsimyönteinen Baby-friendly sertifikaatti. Se on voimassa aina viisi vuotta. Suomessa vain Lohjan ja Vaasan sairaalat ovat uusineet kyseiset sertifikaatit.

Pirkanmaalla vuoden esimmäiset vauvat poikia

Pirkanmaalla tämän vuoden ensimmäinen vauva on tamperelainen poika, joka syntyi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lauantaina aamuyöstä kymmenisen minuttia ennen aamukolmea.

Toinen pirkanmaalainen vauva on myös tamperelainen poikavauva, hän syntyi hieman ennen aamuneljää. Kolmas pirkanmaalainen on valkeakoskelainen tyttövauva, hän tuli maailmaan hieman kello neljän jälkeen.

– Yö on ollut ihan vilkas ja meillä on edelleenkin täällä synnyttäjiä. Äidit ovat halunneet, ettei synnytystä nopeuteta esimerkiksi lääkityksellä vaan lapset saavat syntyä vuoden 2022 puolella, kertoi kätilö Salla Asplund TAYSin synnytysosastolta heti aamusta.

TAYSiin tulee synnyttäjiä Tampereen lisäksi lähikunnista, seuraava lähin synnytyssairaala on Hämeenlinnassa.

Syntyvien vauvojen määrä kasvussa

Syntyneiden lasten määrä on laskenut yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien, mutta kääntyi hienoiseen nousuun vuonna 2020. Ensimmäisenä koronavuonna 2020 maassamme syntyi kaikkiaan 46 653 lasta, mikä oli 1,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna tammi-marraskuussa yhteensä 45 847 lasta, joka on 7,1 prosentin lisäys verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Tammi-marraskuussa 2020 syntyi 42 789 lasta.

Eilen eli joulukuun loppuun mennessä oli tiedossa, että joulukuussa 2021 syntyi koko maassa 3 663 lasta, mutta luvusta puuttuvat vielä uudenvuodenaaton aikana syntyneet pienokaiset. Vuoden 2021 kokonaismäärä on siis ainakin yhteensä noin 49 510 lasta.

Kello 17.25 Korjattu Tampereen lähin synnytyssairaala Hämeenlinnaksi, kun se oli juttuun lipsahtanut Hyvinkääksi.

Kello 17.40 Juttua täydennetty helsinkiläisvauvan kuvalla ja vanhempien kommenteilla.

Lue myös:

Raskaaksi tuleminen on koko ajan vaikeampaa, mutta syy on mysteeri

Kela julkisti uuden äitiyspakkauksen etuajassa, syynä syntyvyyden kasvu – katso tästä vuoden 2022 kuosit

"Ei voi sanoa, että vauvabuumi enää jatkuisi", sanoo asiantuntija – korona-ajan vauvat ovat ruuhkauttaneet neuvolat ja synnytyssairaalat

Laura Hallamaan kolumni: Terveiset vauvabuumin paraatipaikoilta