Puumalalainen Antti Asikainen, 20, on suorittanut muutamassa kuukaudessa yhden lukuvuoden edestä huippuyliopiston opintoja. Hän muutti syksyllä Yhdysvaltoihin, koska sai opiskelupaikan Massachusettes Institute of Technologyssä eli MIT:ssä.

Nyt takana ovat ensimmäiset kuukaudet fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan opintoja maailman välkympien ihmisten seassa.

Asikainen mieltää ensikosketuksen MIT:hen mielenkiintoiseksi ja hieman raskaaksi. Edistystä on kuitenkin todella tullut. Tähän mennessä suoritetut opinnot vastaavat vähän vajaata 60 opintopistettä Suomessa.

Moni opiskelukaveri suorittaa kursseja samaa tahtia.

– Aika moni tenttii ensimmäisiä kursseja pois, jos on opiskellut itsekseen esimerkiksi matematiikkaa ja fysiikkaa. Näin minäkin tein, ja ajattelin tenttiä pari kurssia vielä tammikuussa, Asikainen sanoo.

Hän arvelee, että opiskelutahti hidastuu jonkin verran jatkossa. Silti hän aikoo pitää yllä kovaa tahtia myös alkurutistuksen jälkeen.

Opinnot kestävät virallisesti neljä vuotta, mutta Asikainen yrittää suoriutua niistä näillä näkymin kolmessa vuodessa.

Töitä tutkimusryhmästä

Unet ovat syksyn aikana jääneet välillä vähäisiksi. Joululomalla Puumalassakin Asikainen on välillä tarttunut oppikirjoihin. Huippuyliopistossa eteen on myös tullut täysin uusi kokemus opiskelun saralla.

– En ole tottunut siihen, että kouluhommissa pyytäisin apua toisilta. Siihen pitää totutella. Nyt alkaa tulla sellaisia asioita, joita ei ihan heti hoksaa.

Asikainen on saanut opintojensa ohella töitä tutkimusryhmästä. Se tekee kokeellista työtä, jossa selvitetään esimerkiksi suprajohtavien ja ferroelektristen aineiden ominaisuuksia.

– Se on mielestäni todella mielenkiintoista, Asikainen kuvaa.

Paljon kotitehtäviä

Ensimmäisinä kuukausina Asikainen on perehtynyt muun muassa differentiaalilaskentaan, vektorilaskentaan, klassiseen mekaniikkaan, sähkömagnetismiin, aaltomekaniikkaan ja todennäköisyyslaskentaan. Opintoihin kuuluu myös vähän kemiaa ja tietotekniikan perusteita.

Opiskelu on pitkälti kotitehtävien varassa. Ne ovat usein laskuharjoituksia ja vaikuttavat myös kurssiarvosteluun.

Kotitehtävät vievät aikaa. Niissä pitää sisäistää asiat, joita esimerkiksi luennoilla on opittu.

– Se on mielestäni hyvä asia. Siinä tulee opittua oikeasti asioita, kun niitä pitää soveltaa. Tehtävät eivät ole uskomattoman vaativia, mutta niissä on paljon tekemistä, Asikainen sanoo.

Valtaosa MIT:n professoreista on tutkijoita. Se painottuu Asikaisen mukaan opetustaitoja enemmän.

Hänen kokemuksensa opettajista ovat hyviä, mutta kaverit ovat kertoneet kehnoistakin opettajista.

– Professoreilta todella löytyy syvällistä näkemystä. Tutkijuuden painottaminen on hyvä asia suurimman osan ajasta.

Laina ei hirvitä

Opiskelu MIT:ssä vaatii rahaa. Lukuvuosimaksu on 55 000 dollaria eli vajaat 50 000 euroa.

Rahat tulevat useista lähteistä.

Asikainen löysi erilaisia säätiöitä ensimmäisen vuoden opintojensa rahoittajiksi.

Yliopistokin tukee opintojen rahoituspuolta. Toisen lukukauden maksuista se hyvittää arviolta 30 000 dollaria.

Loput Asikainen maksaa omilla palkoillaan, koska hän tekee töitä koko ajan opintojen ohessa. Lisäksi hänellä on jonkin verran säästöjä.

Toisena vuonna hän joutuu todennäköisesti ottamaan myös lainaa lukukausimaksuja varten.

– En näe lainaa huonona asiana, vaikka en ole pyrkimässä hirveän rahakkaisiin hommiin, koska tavoitteena ei ole elää rikasta elämää. Lisäksi minun ei näillä näkymin tarvitse ottaa lainaa, joka juuri kasvaisi korkoa. Tämän takia laina on mielestäni ok asia koko elämän mittakaavassa.

Suuri tarve ymmärtää

Asikainen tavoittelee akateemista uraa fysiikan parissa. Perustutkinnon jälkeen väitöskirja ja sen jälkeen työtä tutkijana. 20 vuoden kuluttua hän näkee itsensä professorina.

Asikainen matkaa Yhdysvaltoihin tammikuun alussa, kunhan koronatesti on todettu negatiiviseksi. Koronaturvallisuus on myös MIT:n kampuksella ollut tarkassa syynissä: koronatestejä on kahdesti viikossa ja kampuksella on ehdoton maskipakko.

– Se on pieni hinta siitä, että saa jatkaa toimintaa suhteellisen normaalisti. Näiden toimien takia on koko syksyn voitu pitää lähiopetusta.

Keväällä Asikainen opiskelee muun muassa kvanttimekaniikkaa, statistista fysiikkaa, matematiikan reaalianalyysia ja ohjelmointia. Nämä kaikki asiat tulevat nuorelle miehelle suhteellisen helposti, sillä hänellä on omien sanojensa mukaan aina ollut suuri tarve ymmärtää asioita, ei vain päntätä asioita pärjätäkseen kokeissa.

Siihen liittyen Asikaisella on myös pieni neuvo muille opiskelijoille.

– Älkää tyytykö siihen, että muistatte, miten asiat toimii. Pyrkikää syvemmin ymmärtämään asioita. Siten tietoja pystyy paremmin soveltamaan. Se on pitkässä juoksussa parempi.