Pohjois-Karjala on nyt koronavirusepidemian leviämisalue. Tautitilanne on huonontunut maakunnassa viime viikkoina nopeasti.
Leviämisalueita koskevat, aiempaa tiukemmat, ravintolarajoitukset astunevat Pohjois-Karjalassa voimaan uuteenvuoteen mennessä. Ravintolarajoituksista päättää valtioneuvosto.
Aluehallintovirasto on pyytänyt Siun sotelta lausuntoa korkean ja kohtaisen riskin yleisötilaisuuksien kieltämisen sekä korkean ja kohtalaisen riskin yleisötilojen sulkemisen tarpeellisuudesta tartuntatautilain 58- ja 58g-pykälien mukaisesti.
– Leviämisalueita koskevat rajoitukset tulevat astumaan voimaan myös Pohjois-Karjalassa, se on selvä. Lisäksi itse kunkin olisi nyt viisasta välttää turhien riskien ottamista ja kaikkia ei-välttämättömiä kontakteja, toteaa toimialuejohtaja Jarmo Kukkonen Siun soten tiedotteessa.
Tartuntojen määrä kaksinkertaistunut
Pohjois-Karjalassa todettiin viime viikolla yhteensä 229 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 101. Viime viikolla päivittäin todettiin keskimäärin 20–25 uutta koronavirustartuntaa. Viime sunnuntain ja maanantain aikana tartuntoja todettiin jo viitisenkymmentä päivässä.
Koronatartunnoista 30 prosenttia todettiin rokottamattomilla henkilöillä ja yksi prosentti yhden rokoteannoksen saaneilla. 67 prosenttia tartunnoista todettiin 2–3 rokotusannosta saaneilla henkilöillä. Rokottamattomien tai vasta yhden rokotuksen saaneiden keskuudessa ilmaantuvuus, eli tartuntojen määrä 100 000 asukasta kohden, on 268,27, kun rokotetuilla ilmaantuvuus on 142,4.
Tartuntoja on todettu viime viikkoina lähes kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Eniten tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu 30–39-vuotiailla sekä 60–69-vuotiailla. Sairaalahoitoon on päätynyt useampi henkilö kuin aiempina viikkoina, mutta tehohoidon tarve ei ole vielä kasvanut.