Kainuussa todettiin eilen maanantaina yhteensä 17 uutta koronatartuntaa. Tartunnoista seitsemän on Kajaanissa, kaksi Kuhmossa sekä kaksi Puolangalla. Kuusi tapauksista on ulkopaikkakuntalaisilla.
Joulun ja uudenvuoden aikana lisääntynyt matkustaminen ja ihmisten liikkuminen voi nopeuttaa viruksen leviämistä myös Kainuussa, kerrotaan Kainuun sotesta. Edellisen viikon ajalta noin puolet alueella todetuista tartunnoista on ollut ulkopaikkakuntalaisilla.
Koko maassa tulee tänään voimaan useita koronaepidemian hallintaan liittyviä rajoituksia, mutta ne eivät koske Kainuuta, Pohjois-Karjalaa, Itä-Savoa eikä Ahvenanmaata, joissa koronatilanne on perustasolla.
Myös sisärajavalvonta otetaan käyttöön tänään. Schengen-alueelta Suomeen saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista, sekä alle kaksi vuorokautta vanhasta negatiivisesta koronavirustestituloksesta.
Vaikka Suomi ei vaadi Suomen kansalaiselta negatiivista testitulosta Suomeen saavuttaessa, monilla mailla, lento- ja laivayhtiöillä voi olla omia testivaatimuksia maahanpääsyn edellytyksenä, Kainuun sote muistuttaa matkustajia.
Kainuun soten rokotuspisteet ovat avoinna koko viikon ja rokotteita on riittävästi. Rokotusajat ja -paikat koko Kainuussa löytyvät Kainuun soten verkkosivuilta.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.