Tartuntojen määrä väheni Oulussa jouluviikolla, mutta sairaalahoidon tarve on edelleen suuri ja vaatii myös erityisjärjestelyjä kaupunginsairaalassa. Tämä vaikeuttaa sairaalan normaalia toimintaa.

Todettujen tartuntojen määrä väheni viime viikolla edellisviikkoon verrattuna 16 prosentilla, mutta tartuntojen jäljityksessä on edelleen yli viikon viive.

Viime viikolla kaupunginsairaalassa todettiin yksi koronasta aiheutuva kuolemantapaus.

Altistumistapauksia todettiin muutamissa hoitoyksiköissä eli Sammalpolun Attendossa, Onnenrinne Ainolassa, Mainiokoti Sulkassa, Caritas Sonetissa, Intiön hoivakodissa ja Violassa. Tartuntatautiviranomaiset muistuttavat, että jos asumisyksikössä on todettu koronatapauksia, on vierailuja yksikössä syytä välttää asukkaiden karanteenin ajan.

Yli 12-vuotiaista oululaisista 88,8 prosenttia on saanut ykkösrokotuksen ja 83,6 prosenttia kakkosrokotuksen.

Tänään tiistaina rokoteannoksia aletaan jakaa myös työterveyspalveluissa. Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo aloittavat koronarokotukset työterveysasiakkailleen 28.12. alkaen ja Aava 3.1. alkaen. Rokotuksen voivat saada ne työterveysasiakkaat, joiden työterveyshuollon sopimukseen koronarokotus kuuluu. Myös työterveyshuolloissa rokotuksissa noudateteen Oulun kaupungin linjauksia.

Kolmansia rokoteannoksia annetaan Oulussa 50 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä riskiryhmiin kuuluville sekä koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon henkilöstölle, ympärivuorokautisen hoivan henkilöstölle sekä muuta kiireellistä hoitoa antavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle.

Tarkemmat ohjeet löytyvät Oulun kaupungin sivulta.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.