Keski-Suomessa on todettu lähiviikkoina neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Paloneva on todennut Keskisuomalaiselle (ksml.fi), että kaksi hiljattain menehtyneistä oli alle 40-vuotiaita.

Koronakuolemia on kirjattu koko epidemian aikana Keski-Suomessa tähän mennessä 39.

Koronatartunnat ovat Keski-Suomessa edelleen selvässä kasvussa, mutta kasvu on melko tasaista.

Sairaalahoidossa on Palonevan mukaan yksittäisiä koronapotilaita, joista osa tarvitsee tehohoitoa.

Joulun aikaan koronapotilaiden sairaalahoidon tarpeessa ei tapahtunut suuria muutoksia.

Kasvavien tartuntamäärien vaikutus sairaalahoidon tarpeen kasvuun nähdään Palonevan arvion mukaan reilussa viikossa.

– Joulun aikana ei tullut pelättyä kasvua sairaalahoitoon. Toki tilanne on nyt sellainen, että kun tartunnat ovat tasaisessa nousussa, niin kuormituksen kasvu näkyy viiveellä, sanoo Paloneva.

Joulu pärjättiin Palonevan mukaan Keski-Suomen keskussairaalassa koronapotilaiden suhteen ilman henkilökunnan erityisjärjestelyjä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa vahvistettiin joulun pyhinä 152 uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista 99 on Jyväskylässä, 17 Muuramessa, 10 Äänekoskella, 8 Petäjävedellä, 5 Jämsässä, 3 Keuruulla, 3 Laukaassa, 2 Hankasalmella, 2 Uuraisilla sekä yhdet uudet tartunnat Joutsassa ja Viitasaarella.

Jouluaattona THL kirjasi Keski-Suomesta 91 uutta tartuntaa. Niistä 63 Jyväskylässä, 6 Äänekoskella, 4 Uuraisilla, 3 Muuramessa, 3 Hankasalmella, 2 Pihtiputaalla, 2 Petäjävedellä, 2 Jämsässä, 2 Laukaassa, 2 Saarijärvellä ja yksi uusi tartunta Viitasaarella.

Koronatartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana vahvistettu Keski-Suomessa kaikkiaan 926, kun sitä edeltävien kahden viikon aikana tartuntoja todettiin 649.

Koronan ilmaantuvuusluku on Keski-Suomessa THL:n mukaan 366. Luku kertoo uusien tartuntojen määrän kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohti.

Paloneva toteaa, että koronarokotukset etenevät Keski-Suomessa ihan valtakunnallisten keskiarvojen tahtia.

– Kaikki kuntien rokotuskapasiteetti on käytössä, eikä välipäivinä ole terveydenhuollon henkilöstöä käytettävissä juuri muuhun kuin pakollisiin toimiin. Rokotuksia pyritään antamaan niin nopeasti kuin suinkin pystytään. Vapaaehtoisten toimijoiden haaliminen rokotustöihin on kuntien asia ja tästäkin keskustelemme tarkemmin huomenna alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän kokouksessa, kertoo Paloneva.

Lue myös:

Uusimmat koronatiedot Keski-Suomesta: THL: Jouluaaton jälkeen Keski-Suomessa on todettu 152 uutta tartuntaa | Jyväskylä kiristää koronarajoituksia | Aluehallintovirastolta uudet rajoitukset Jämsään

Korona levisi Keuruun valtuustoseminaarissa – kaupunki kehottaa Keurusselän hotellikävijöitä tarkkailemaan vointiaan