Päijät-Hämeessä on varmistunut ensimmäinen koronaviruksen omikron-muunnoksen aiheuttama tartunta, tiedottaa Päijät-Sote. Yhtymä on jo aiemmin arvioinut, että omikron-muunnos on levinnyt alueelle, koska sitä on ollut jo runsaasti Uudellamaalla.

Päijät-Hämeestä on lähetetty koronanäytteitä tarkempiin tutkimuksiin eli sekvensointiin, mutta tuloksia on jouduttu odottelemaan. Nyt alueen ensimmäinen omikron-tartunta on varmistunut 12. joulukuuta otetusta näytteestä.

Omikronmuunnos leviää erityisen helposti, joten Päijät-Sote kehottaa juhlimaan uuttavuotta mahdollisimman pienessä seurueessa kontaktien ja tartuntojen vähentämiseksi.

Ilmaantuvuusluku 466

Uusia koronatartuntoja todettiin Päijät-Soten alueella viime viikolla 498, mikä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Kahden viikon ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on Päijät-Hämeessä 466.

Koronatestejä tehdään päivittäin vajaat 600. Joulupäivien aikana vastatuista näytteistä 20 prosenttia oli positiivisia. Tämä selittyy Päijät-Soten mukaan ainakin osin melko vähäisillä testimäärillä.

Sairaalassa on tällä hetkellä 25 koronapotilasta, joista 5 on tehohoidossa. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 15 koronapotilasta.

Karanteeniin ja jäljitykseen liittyvät kyselyt kuormittavat

Päijät-Sotesta muistutetaan, ettei Päivystysapunumeroon 116 117 pidä soittaa karanteeni- tai jäljitysasioissa. Ensimmäinen puhelinsoitto tartunnasta pyritään tekemään vuorokauden sisällä positiivisen testituloksen varmistumisesta. Testituloksesta ilmoitetaan pääsääntöisesti myös tekstiviestillä, ja tuloksen voi itse tarkistaa Omakannasta.

Tartunnanjäljitystä on suunnattu siten, että terveydenhuollon yksiköihin liittyvät tartunnat jäljitetään ensin. Muutoin soittoa voi tällä hetkellä joutua odottamaan viidestä kuuteen vuorokautta.

Rokottamattomien ja oireisten on syytä jäädä omaehtoiseen karanteeniin jo saadessaan tiedon altistumisesta, ja myös rokotettujen on hyvä välttää kontakteja.

Rokotuksia viikossa 9 000

Alueen vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 87 prosenttia, toisen 83 prosenttia ja kolmannen 19 prosenttia. Jouluviikon aikana Päijät-Soten alueen asukkaille annettiin yhteensä 9 005 koronarokotusta.

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu keskiviikkona 29. joulukuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.