Turun kaupunki peruuttaa kiristyneen koronatilanteen takia uudenvuoden juhlallisuudet: lasten uudenvuoden juhlan ja uudenvuoden ilotulituksen. Jo maanantaina ilmoitettiin, että kaikki joulunajan tilaisuudet perutaan keskiviikosta lähtien – aivan kuten kaikki muutkin yleisötilaisuudet Varsinais-Suomen sisä- ja ulkotiloissa 22.–31.12.2021 henkilömäärästä riippumatta.

Joulurauhan julistus järjestetään ilman yleisöä jo toisena vuotena peräkkäin. Tilaisuutta voi seurata Yleisradion lähetyksistä. Vanha Suurtori aidataan tilaisuuden ajaksi. Alueelle ei pääse eikä julistusta kuule alueella kaiuttimien välityksellä.

Turun kaupunginteatterin esitykset keskeytetään loppuvuodeksi. Peruutettujen esitysten liput voi vaihtaa tuleviin näytöksiin tai vuoden voimassa olevaan lahjakorttiin. Lippurahat myös palautetaan tarvittaessa.

Sekä sisä- että ulkoliikuntapaikoilla järjestettävät näytökset, kilpailut ja ottelut on toteutettava ilman yleisöä. Yleisöä ei toivota edes harjoituksiin. Välttämätön liikuntatilassa oleminen edellyttää koronapassien tarkistamista.

Koronapassi on käytössä kaupungin avoinna olevissa palveluissa. Koronapassi ei ole käytössä kirjastossa asioidessa, eikä nuorisotiloissa.

Koulujen joulujuhlat järjestetään, mutta juhliin ei kutsuta huoltajia paikan päälle. Juhlissa ei lauleta kuoro- ja yhteislauluja. Osa tilaisuuksista striimataan. Kouluissa maskisuositus koskee kaikkien koulujen oppilaita 1. vuosiluokasta lähtien. Suositus on voimassa toistaiseksi.

Kolmansia rokotuksia jo neljän kuukauden kuluttua toisesta

60 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmiin kuuluvat voivat saada kolmannen koronarokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Niille alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Kolmansina rokotteina käytetään joko Moderna Spikevax -rokotetta tai BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

Rokotusaikoja ei lähetetä tekstiviestillä, vaan jokaisen kolmanteen rokotteeseen oikeutetun tulee itse varata aika rokotteelle tai hakea rokote pop up -vastaanotoilta, tiedottaa Turun kaupunki.

Pop up -rokotuksia keskiviikkona yli 60-vuotiaille

Keskiviikkona 22. joulukuuta järjestetään pop up -rokotuspäivä yli 60-vuotiaille turkulaisille keskustan, Mäntymäen, Kirkkotien, Runosmäen ja Varissuon terveysasemilla. Jokaisella asemalla pystytään antamaan rajallinen määrä rokotteita ilman ajanvarausta.

– Kolmansissa rokotuksissa tärkeimpänä kohderyhmänä ovat yli 60-vuotiaat. Heillä on suurempi riski sairastua vakavaan koronatautiin, useimmilla toisesta rokotuksesta on jo kulunut aikaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi sanoo.

Terveysasemilla rokotetaan keskiviikkona 22.12. klo 8.30–15.15. Tapahtumissa jaetaan vuoronumerot, joiden perusteella rokotteita annetaan.

Ensimmäisen rokoteannoksen on Turussa saanut runsas 156 000 (88 % 12 vuotta täyttäneistä turkulaisista), kaksi rokoteannosta on saanut runsas 147 000 (83,1 % 12 vuotta täyttäneistä turkulaisista ja kolme rokoteannosta on saanut vajaa 32 000 (18 % 12 vuotta täyttäneistä turkulaisista).

Omikronin riskimaista saapuvilta vaaditaan terveystarkastus tai negatiivinen koronatestin tulos

Omikronvariantin riskimaista Suomeen saapuvien matkustajien on osallistuttava maahantulon yhteydessä pakolliseen terveystarkastukseen. Matkustajan ei tarvitse osallistua terveystarkastukseen, jos hänellä on esittää enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestin tulos.

Testi voi olla PCR- tai antigeenitesti. Riskimaita ovat tällä hetkellä Etelä-Afrikka, Namibia, Botswana, Zimbabwe, Lesotho, Eswatini (Swazimaa), Mosambik, Malawi, Nigeria, Tanska, Britannia ja Norja.

THL suosittelee myös, että kaikki ulkomailta Suomeen palanneet tekisivät koronan kotitestin maahan saapumisen jälkeen, jos heitä ei ole testattu maahantulon yhteydessä. Kotitestejä voi ostaa kaupoista ja apteekeista.

Jos kotitestin tulos on positiivinen, se täytyy varmistaa terveydenhuollossa. Myös jos hengitystieinfektioon viittaavia oireita ilmenee 14 vuorokauden sisään maahantulosta, on Suomeen saapuneen hakeuduttava koronatestiin.

Lue myös:

Varsinais-Suomen koronarajoitukset kiristyvät tuntuvasti – tartuntamäärä tähänastisen pandemian korkein, kuolleita joulukuun aikana 22

Uusimmat koronatiedot Varsinais-Suomesta: Avi kieltää yleisötilaisuudet ja rajoittaa tilojen käyttöä