Yhdysvaltain viranomaiset aikovat jakaa 500 miljoonaa ilmaista koronan kotitestiä, kutsua asevoimien lääkintähenkilöstöä sairaaloiden avuksi ja lisätä rokotuksia koronaviruksen omikronmuunnoksen torjumiseksi.

Presidentti Joe Bidenin kertoi uusista koronatoimista tänään. Biden ei kertonut uusista koronarajoituksista. Hän vahvisti muun muassa, että koulut pysyvät auki.

Bidenin myös painotti koronarokotteiden ottamisen tärkeyttä omikronilta suojautumisessa. Hänen mukaansa kaikki koronaviruksen seurauksena kuolevat ovat nyt rokottamattomia.

Liittovaltion viranomaisten mukaan uusista koronatartunnoista 73 prosenttia on nyt omikronmuunnoksen aiheuttamia. Joulukuun alussa omikronin osuus tartunnoista oli alle yhden prosentin.

Omikrontartuntoja on havaittu myös kolme rokoteannosta saaneilla henkilöillä.

Biden vakuutti amerikkalaisille, että he voivat viettää joulua normaalisti, mikäli he ovat ottaneet tarvittavat rokotukset.

Uutistoimisto AP:n mukaan Yhdysvalloissa on 40 miljoonaa aikuista, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta.

Biden kertoi Yhdysvaltain lisänneen 10 000 rokotuspaikkaa ja suuren määrän rokotuksia jakavia ihmisiä.

Lisäksi Biden ilmoitti liittovaltion kasvattavan apuaan sairaaloille ympäri maata. Tehohoitopaikkoja ja lääkintähenkilöstöä lisätään.

Biden lupasi maksuttomia testejä kansalaisille

Viime viikonloppuna New Yorkissa, Washingtonissa ja monissa muissa kaupungeissa ihmiset jonottivat pitkiä aikoja koronatestiin. Hallitusta on arvosteltu testauksen kuormittumisesta.

Testauspaineen helpottamiseksi Biden kertoi, että liittovaltio aikoo hankkia 500 miljoonaa koronan kotitestiä, joita se alkaa jakaa kansalaisille maksutta tammikuussa. Ihmiset voivat tilata testejä uuden nettisivuston kautta. Viranomaiset selvittävät vielä, montako testiä yksi kotitalous saa tilata kerralla.

Lisäksi liittovaltio aikoo avata uusia maksuttomia testauspisteitä eri puolille maata.

Erittäin helposti tarttuva omikronmuunnos havaittiin ensimmäisen kerran marraskuussa Afrikan eteläosissa ja Hongkongissa. Maailman terveysjärjestön mukaan omikronia on löydetty jo ainakin 89 maassa.

Tutkijat eivät vielä tiedä, kuinka vakavaa tautia omikron aiheuttaa.

Pandemian alusta lähtien Yhdysvalloissa on rekisteröity lähes 51 miljoonaa tartuntaa ja noin 810 000 koronaan liittyvää kuolemaa. Luvut ovat maailman korkeimmat.