Hallituksen esitys koronapikatestien nollaverosta eteni eduskunnassa yksimielisesti. Hoitajilta vaadittavasta rokotesuojasta äänestettiin, mutta perussuomalaisten vastalause kaatui äänestyksessä.
Pikatesteistä käydyssä eduskuntakeskustelussa korostettiin, että kaupan ja apteekkien pitäisi siirtää arvonlisäveron poisto kokonaisuudessaan testien hintoihin.
Määräaikaisen veromuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta ja sen on arvioitu vähentävän valtion verotuloja ensi vuonna noin kolme miljoonaa euroa.
Eduskunta jäi nyt joululomalle, mutta palaa töihin ensi viikon tiistaina.
Voit keskustella tästä artikkelista 22.12.2021 klo 23 saakka.
Lisää aiheesta:
Perustuslakivaliokunta: Hallituksen esitys sote-henkilöstön rokotevelvollisuudesta perustuslain mukainen, pakkorokotuksista ei kyse
Ministeri Saarikko: Koronarokotusten vauhdittaminen ei jää rahasta kiinni – kotona tehtävien pikatestien hintaa on myös tarkoitus laskea