Koronatestaaminen on ruuhkautunut pahasti pääkaupunkiseudulla ennen joulua, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Viime päivinä testejä on tehty yli 10 000 päivässä. Lehtosen mukaan koronatestin näytteenottoon on tällä hetkellä jonossa noin 32 000 tilausta ja ensimmäiset vapaat ajat ovat saatavilla vasta torstaina.

– Olemme nyt sellaisessa epidemiatilanteessa, että tapausmäärät tulevat väistämättä ylittämään kaikki mahdollisuudet testata ihmisiä, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan testejä tehdään ensisijaisesti diagnostisiin tarkoituksiin, eli silloin, kun se on potilaan hoidon kannalta tarpeen. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön testaamista priorisoidaan.

– Tällä hetkellä pelkäämme eniten sitä, että henkilökuntaa alkaa sairastua niin paljon, että palvelujärjestelmä kyykkää, eli emme pysty ylläpitämään enää nykyistä kapasiteettia, Lehtonen sanoo.

"Kontakteja vältettävä"

HUS suosittelee koronatestiä niille yli 12-vuotiaille, joiden rokotussuoja on puutteellinen tai jotka kuuluvat riskiryhmään tai ovat töissä sosiaali- ja terveydenhuollossa tai ovat altistuneet koronavirukselle. Muille suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet.

Alle 12-vuotiaita testataan pääsääntöisesti vain, jos lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana.

Lehtonen suosittelee kaikkia koronavirustartuntaa epäileviä eristäytymään ja välttämään kontakteja.

– Lähtökohtaisesti pitää toimia niin kuin olisi korona, eli eristää itsensä ja odottaa, että 10 päivää on kulunut.

Hallitus neuvottelee iltapäivällä uusista koronatoimista. Lehtosen mukaan uudet rajoitukset ovat välttämättömiä, jotta tartuntamäärät saadaan laskemaan.

– Nyt tarvitaan rajoitustoimenpiteitä. Tartuntamäärät ovat sillä tasolla, että enää ei ole mahdollista testata kaikkia epäiltyjä, Lehtonen sanoo.

Lue aiheesta lisää:

THL suosittaa hallitukselle koronapassin käytön keskeyttämistä erityisesti korkean tartuntariskin paikoissa, mutta ei puolla hätäjarrun vetämistä vielä

STM:n Pohjola: Hätäjarrusta vetäminen on nyt ehkä tarpeellista – kokonaissulkutilaa ei kuitenkaan ole tulossa

Omikrontartuntoja on todennäköisesti useita satoja ympäri Suomea – tämä muunnoksesta tiedetään nyt