Koronaviruksen omikronmuunnos leviää niin nopeasti, että se saattaa asiantuntijoiden mukaan syrjäyttää muut muunnokset jo ennen joulua. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurukin varoittI torstaina omikronin vyörymisestä Suomeen, jos muunnosta ei ryhdytä torjumaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjolan mukaan koronatilanteen vuoksi on valmisteltu hätäjarrua, jolla tiukennettaisiin rajoituksia.

– Alueilla on otettu kahden viikon aikana rajoituksia käyttöön. Merkit pitäisi näkyä, jos niillä on tehoa tilanteeseen. Hirveän hyvältä ei näytä.

A-Talkissa torstaina vieraillut Pohjola arvelee, että nyt ollaan tilanteessa, jossa on mietittävä vedetäänkö hätäjarrusta ja kuinka paljon, mitä toimia otetaan käyttöön.

– Käytännössä kokoontumisrajoituksia tiukennetaan entisestään, alueilla on mahdollisuus sulkea tiloja ja kieltää kokoontumisia. Yksi aika nopeasti käyttöön otettava keino on estää koronapassin käyttöä rajoitusten vaihtoehtona, Pohjola luettelee.

Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään hätäjarrun käyttöönotosta arvioita koko ajan. Pohjolan mielestä hirveän pitkää aikaa ei voida päätöksiä enää odottaa.

– Kyllä varmasti ennen joulua joudumme jollain tavalla päättämään siitä, kumpaan suuntaan mennään. Vedetäänkö häräjarrusta vai jäädäänkö roikkumaan kahvaan kiinni, ja ollaan valmiudessa vetää kun tarve vaatii.

HUSin Mäkijärvi: Koronapassi ei enää riitä

Omikronmuunnos on aikaisempia virusmuunnoksia hankalampi vastustaja, muistuttaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi.

Mäkijärven mielestä on tärkeää vaikuttaa omikronin hyökyaallon nousunopeuteen. Omikronmuunnoksen takia esimerkiksi koronapassi ei enää riitä suojaamaan suurissa tapahtumissa.

– Ollaan sellaisessa epidemiatilanteessa omikronin kanssa, että nyt kannattaa jäädä etätöihin kotiin, jos mahdollista. Nyt pystytään vielä vaikuttamaan hyökyaallon nousunopeuteen. Joulu tulee, hyödynnetään se. Koulut sulkeutuu, vältetään turhia kohtaamisia, Mäkijärvi muistutti A-Talkissa.

– Omikron on jo maassa, se on selvää ja tartuntojen määrä kasvaa kovaa vauhtia. Nyt kannattaa panostaa rokotuksiin ja lisätä rajoituksia, otetaan kaikki koronaturvaohjeet käyttöön – maskit, hygienia, etäisyydet.

Koululaisille jatkettu joululoma?

Kansanedustaja Paula Risikko (kok.) pitää tärkeänä, että hätäjarrun käyttöön on valmius. Hänen mielestään on hyvä miettiä myös toimenpiteiden oikeasuhtaisuutta ja arvioita mahdolliset vaikutukset.

– Työkaluja on hyödynnettävä monipuolisesti, mutta ei koko työkalupakkia kerralla. Jos kaikki keinot käytetään yhtä aikaa, niin olemme sitten myöhemmin taas hankalassa tilanteessa, Risikko sanoo.

Kansanedustaja Aki Lindén (sd.) puolestaan toivoo, että valtioneuvosto kävisi alkuviikosta neuvotteluja häräjarrun käyttöönotosta. Yhtenä ratkaisuna Lindén näkee sen, että koululaisten joululomaa jatkettaisiin viikolla.

Katso koko A-Talkin lähetys Yle Areenasta.

Lisää aiheesta:

Ministeri Kiuru varoittaa omikronin vyörymisestä Suomeen – katso tästä, miten virusmuunnos on levinnyt Suomessa

Suomi kiristää terveystoimia rajoilla – Kiurun mukaan tartuntojen määrä voi kaksin- tai kolminkertaistua

Tautiekologi Tuomas Aivelo: Omikron on Suomessa valtamuunnos ennen joulua