Omikron
Koronaviruksen omikronmuunnos tarttuu ehkä 3 kertaa helpommin kuin deltamuunnos. Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Vielä ei tiedetä, aiheuttaako omikron vakavamman taudin kuin delta.
Suomesta on löytynyt keskiviikkoon mennessä 34 omikron-tartuntaa. Yhteensä Suomessa ilmoitettiin torstaina lähes 2000 uutta koronatartuntaa. Eniten uusia koronatartuntoja on Uudellamaalla.
3 koronarokotusta on nyt saanut Suomessa noin 560 000 ihmistä. Rokotus antaa hyvän suojan vakavalta koronataudilta.
Suomen rajoitukset
Suomi tiukentaa maahantulon rajoituksia.
Norjasta, Tanskasta, Britanniasta ja Nigeriasta tulevien ihmisten pitää käydä Suomen rajalla koronatestissä. Vaatimus on voimassa heti.
Jos ihminen tulee Suomeen EU:n ulkopuolelta, hänen pitää tehdä koronatesti jo ennen matkaa. Ilman testiä ei pääse Suomeen. Tämä vaatimus tulee voimaan ensi viikon tiistaina.
Suomen kansalainen tai Suomessa asuva ihminen saa aina tulla Suomeen.
Ruotsin rajoitukset
Ruotsi rajoittaa maahantuloa koronan takia.
Ruotsi vaatii koronapassia ihmisiltä, jotka tulevat Ruotsiin muista Pohjoismaista. Koronapassi pitää olla 21. joulukuuta alkaen. Ruotsi ei aikaisemmin vaatinut koronapassia ihmisiltä, jotka tulivat Ruotsiin Pohjoismaista.
Ruotsissa koronatartuntoja on enemmän kuin aikaisemmin. Koronatartuntoja on Ruotsissa kuitenkin vähemmän kuin muualla Euroopassa.
Aikaisemmin tällä viikolla Norja tiukensi koronarajoituksia. Myös Tanskassa on taas koronarajoituksia.
Koronaviruksen kotitestit
Koronaviruksen kotitestejä myydään ruokakaupoissa enemmän kuin aikaisemmin. Monessa kaupassa koronaviruksen kotitestejä myydään 4 kertaa enemmän kuin 5 viikkoa sitten. Joissakin kaupoissa kaikki koronaviruksen kotitestit on myyty loppuun.
Koronaviruksen kotitestistä ei saa virallista testitulosta. Jos testi on positiivinen, ihmisen pitää mennä viralliseen koronatestiin.