Tartunnat saaneet on eristetty hotellihuoneisiin, mutta muutamalla paikkakunnalla on eristys jouduttu jo ratkaisemaan erillismajoituksella. Myös lomamökkejä käytetään eristykseen.
– Pääsääntöisesti on pystytty majoittamaan (tartunnan saaneet) hotelleihin ja majoituspaikkoihin. Kaikki kunnat tekevät nyt ahkerasti kartoitusta ihan muiden tilojen järjestämiseksi, kertoo Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas.
Eristystilalla on omat perusvaatimuksensa eli ihan mikä tahansa koppi ei käy. Minimivaatimus on yhdelle hengelle tai perheelle sopiva huone, wc ja suihkutila. Ruokahuolto pitää järjestää niin, että eristyksessä oleva henkilö ei poistu tilasta.
Rovaniemellä on eristyksissä kymmenen matkailijaa, ja kaupunki on aloittanut tällä viikolla sopivien tilojen etsimisen.
– Ei varmaan yhdelläkään kaupungilla ole sellaisia tuosta vaan tyhjiä asuntoja. Pitää olla asianmukainen huone ja siihen liittyy vielä omat saniteettitilat. Tämän tyyppisiä tiloja on haettu ja käyty katsomassa, Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio kertoo.
Mistä ja minkälaisia tiloja on etsitty ja katsottu, sitä kaupunki ei halua paljastaa sairastuneiden turistien yksityisyydensuojan ja myös turvallisuuden takaamiseksi.
Rovaniemellä eletään nyt kuuminta turistisesonkia ja majoitusliikkeissä riittää väkeä. Näin ollen majoitusliikkeissä ei ole välttämättä tiloja eristystä tarvitseville matkailijoille.
– Ensisijainen ohje on, että hotelli tai majoitusliike järjestää eristyksen. Jos tämä ei onnistu, olemme varautuneet siihen, että eristystilat järjestetään, Vainio sanoo.
Rovaniemen kaupunki yrittää hankkia reserviin kymmeniä asuntoja tästä päivästä tammikuulle.
– Turisteja on Rovaniemellä tuolla aikavälillä kymmeniä tuhansia, joten tähän on pakko varautua. Kukaan ei tiedä, mikä on sitten sairastuneiden määrä, Vainio sanoo.
Omikron on jo Lapissa, keskussairaala varautuu potilasmäärän nousuun
Lapissa on varmistunut myös ensimmäinen koronaviruksen omikron-variantti irlantilaiselta matkailijalta. Tartunta löytyi lauantaina ja viisi päivää sen jälkeen saatiin varmistus, että kyseessä todella on maailmalla kulovalkean tavoin leviävä koronaviruksen omikron-muoto.
Lapin keskussairaalan alueella on tällä viikolla löytynyt 122 tartuntaa, mikä on lähes täsmälleen saman verran kuin viime viikolla samaan aikaan. Isompaa nousua ei siis ainakaan vielä näy.
Keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa neljä potilasta. Broaksen mukaan nyt kuitenkin jo varaudutaan kasvavaan potilasmäärään. Lapissa on oman väestön lisäksi nyt huomattavan paljon ulkomaalaisia, mutta myös kotimaisia matkailijoita.
– Kaikki ennusteet viittaavat nouseviin tartuntalukuihin. Ihmisten välisiä kontakteja on paljon, ja tietysti omikronin yleistyminen tuo siihen lisäpaineen, Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.