Kainuun rokotuspisteillä on ollut ruuhkaa kolmansien koronarokotteiden aiheuttaman kysynnän vuoksi. Osassa rokotuspisteistä on käytössä ajanvaraus. Tarkempia tietoja saa soten verkkosivuilta.

Tällä hetkellä kahteen kertaan rokotettujen osuus Kainuussa on väestötasolla yli 83 prosenttia. 12–40-vuotiaiden rokotuskattavuus on edelleen alhainen, joten Kainuun sote kannustaa erityisesti nuorempia ikäluokkia huolehtimaan rokotussuojasta.

Tänään tiistaina Kajaaniin avataan rokotuspiste Kaukametsän Opistolle, jossa koronarokotteita ja myös riskiryhmien influenssarokotteita annetaan ilman ajanvarausta.

Testaukseen lisätty aikoja

Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt koronapandemian kansallista testaus- ja jäljitysstrategiaa. Tämä ei muuta tässä vaiheessa merkittävästi Kainuun testausmenettelyä, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

– Olemme lisänneet testiaikoja, kun tapausmäärät ovat nousseet. Testiin on päässyt matalalla kynnyksellä koko ajan, ja jäljitys ohjeistaa oire- tai altistusarvion perusteella testaukseen kuten aiemminkin.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.