Osa Tampereen kaupungin vieraista on perunut osallistumisensa Tampereen areenan avajaisiin pahentuneen koronatilanteen takia.

Yksi perujista on Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius, joka kertoo päätöksestään Twitterissä. Uuden areenan viralliset avajaiset järjestetään huomenna keskiviikkona.

Tampereen kaupunki kertoo kutsuneensa areenan avajaisiin noin 80 vierasta sidosryhmistään. Joukkoon kuuluu esimerkiksi Pirkanmaan kunnanjohtajia, alueen kansanedustajia sekä areenan rakentamisen eri vaiheisiin liittyviä henkilöitä. Perumiset ovat vielä yksittäisiä.

Aiemmin Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi, että Tampereen areenan ensimmäisissä jääkiekko-otteluissa runsas viikko sitten oli ollut useita henkilöitä, joilla oli myöhemmin todettu koronatartunta. Katsomoon ei päässyt ilman koronapassia, mutta suuri osa yleisöstä oli otteluissa vailla kasvomaskia.

Lue lisää:

Jääkiekkopelissä yleisöltä puuttui maskit, mutta kaupassa ne ovat – ihmisen käytökselle löytyy ainakin kahdeksan eri syytä

Pirkanmaalla uusi koronaennätys 272 tartuntaa yhtenä päivänä

26 000 ihmistä katsoi jääkiekkoa Tampereen areenalla – matsin jälkeen koronaan sairastunut: "Jälkiviisaana sanon, että ilman muuta maski kaikille"