Koronan ilmaantuvuus on Satakunnassa kasvussa, mutta Satasairaalan kuormitus on vähäistä. Tartunnanjäljitykset, näytteenotto ja rokotukset kuormittavat kuitenkin voimakkaasti perusterveydenhuoltoa.
Satakunnassa koronaepidemia on aktiivinen lähes kaikissa kunnissa. Ilmaantuvuus on suurinta Harjavallassa ja Jämijärvellä sekä hyvin korkea myös Pomarkussa ja Huittisissa, todetaan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän ATTR:n perjantaisessa tiedotteessa.
Satakunnassa valmistaudutaan vastaanottamaan tehohoitoa vaativia koronapotilaita muilta alueilta. Tehohoidon kuormitus on muualla Suomessa paikoin hyvin korkea.
Tartunnanjäljitys toimii tehokkaasti
Tartunnanjäljitys toimii Satakunnassa edelleen varsin tehokkaasti. Tartunnoista noin puolet todetaan samasta taloudesta tai ystävä- ja lähipiiristä.
Satakunnassa on tapahtunut laajoja joukkoaltistumisia, mutta uusia hoitolaitosepidemioita ei ole viime viikkoina todettu.
– Ympäröivien maakuntien tilanne on Satakuntaa huonompi ja niiden korkea ilmaantuvuus lisää riskiä tilanteen pahenemiseen myös täällä. Pikkujoulut ja joulun juhlakausi lisäävät tartuntariskejä erityisesti rokottamattomien keskuudessa, todetaan ATTR:n tiedotteessa.
Satakunta on edelleen koronan leviämisvaiheessa. Maakunnassa on voimassa laaja maskisuositus ja etätyösuositus.
Lue ATTR:n tuorein tiedote Satakunnan koronatiedoista tästä.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.