Koronatilanteen paheneminen talven aikana ei toistaiseksi aiheuta isoja kiristyksiä Jyväskylän korkeakoulujen koronatoimiin.

Yliopistossa leviämisalueita koskeva etätyösuositus on voimassa tutkimus- ja opetushenkilökunnalla, ja viime viikolla päätettiin, että kasvomaskisuositus muuttuu velvoitukseksi esimerkiksi opetus- ja toimistotiloissa.

Etäopetuksen osuutta ei toistaiseksi lisätä, vaan sitä pyritään kevätlukukauden alkaessa päinvastoin vähentämään aiempien suunnitelmien mukaisesti.

Tällä hetkellä lähinnä isot massaluennot järjestetään koronan takia yhä etänä, mutta niissäkin pyritään keväällä kohti normaalikäytäntöjä.

– Lähiopetusta on haluttu ja halutaan lisätä opetuksen laadun varmistamiseksi ja myös opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi, sanoo yliopiston kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen.

Pirkkalaisen mukaan opetustilanteissa Jyväskylän yliopistossa ei ole pandemia-aikana tullut tietoon tartuntoja ja altistumisiakin on ollut hyvin vähän.

Yliopisto päättää linjauksistaan itsenäisesti, mutta konsultoi terveysviranomaisia ja käy myös säännöllistä vuoropuhelua muiden yliopistojen ja Jyväskylän oppilaitosten kanssa.

– Näkemyseroja paikallisten viranomaisten kanssa ei ole ollut, Pirkkalainen sanoo.

JAMKissa ei kiristyksiä näköpiirissä

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) ovat tällä hetkellä voimassa yleiset terveysturvallisuusohjeet käsihygieniasta, maskien käytöstä ja turvavälien pitämisestä mahdollisuuksien mukaan.

Toistaiseksi näköpiirissä ei ole erityisiä kiristyksiä rajoituksiin ja suosituksiin, eikä etäopetuksen osuutta aiota koronan takia kasvattaa.

Opiskelijoiden yleisen hyvinvoinnin takia kynnys rajoitusten kiristämiseen on korkeammalla kuin aiemmin pandemian aikana. Ammattikorkeakoulusta kuitenkin korostetaan, että tilannetta seurataan jatkuvasti.