Seinäjoella walk in -koronarokotustapahtuman suosio pääsi yllättämään terveyskeskuksen eilen tiistaina. Väkeä osattiin odottaa, mutta silti osallistujamäärä ylitti odotukset.
Järjestelyjä on kritisoitu voimakkaasti syntyneiden jonojen takia. Autojonot olivat pitkät ja jonottaa joutui jonkin aikaa myös ulkona 20 asteen pakkasessa.
Alunperin kahden tunnin iltatapahtumaksi suunniteltu tilaisuus venyi kolmeen tuntiin ja tuona aikana rokotettiin noin 1400 henkilöä. Heistä suurin osa sai kolmannen rokoteannoksen.
Johtava ylilääkäri Tiina Perä myöntää, että jonoja syntyi niin ulos kuin sisällekin, mutta väki pysyi rauhallisena.
– Jonot oli todella pitkät ja ruuhkauttivat liikennettäkin, mutta onneksi se jonotus meni aika nopeasti silti. Käytiin kyllä tiedottamassa ihmisille, että meillä on myös ylimääräinen rokotuspäivä lauantaina. Harva siitä kuitenkaan lähti pois, vaan ihmiset halusivat rokotteen nyt tässä tilaisuudessa, kertoo Perä.
Nopeammin kolmanteen rokotukseen
Perä arvioi, että valtavan suosion taustalla oli kakkos- ja kolmosrokotteen välin lyhentäminen. Aiemmin kolmatta rokotetta annettiin vain niille, joilla on kulunut kakkosesta kuusi kuukautta.
– Näitä tilaisuuksia on joka viikko ja koskaan ei ole tällaistä määrää ollut. Nyt annetaan kolmatta rokotusta niillekin, joilla on kulunut toisesta rokotteesta viisi kuukautta.
Lauantaina järjestettävään ylimääräiseen rokotuspäivään tullaan aakkosjärjestyksessä. Sukunimen alkukirjaimen mukaan kullekin on varattu tietty aikaikkuna, joka kannattaa tarkistaa terveyskeskuksen nettisivuilta. Koko päivän kestävään rokotuspäivään odotetaan jopa yli 2000 asiakasta.
80 prosenttia tuli täyteen
Perä muistuttaa, että hyvä uutinen on nyt se, että Seinäjoki on nyt saavuttanut rokotusikäisissä 80 prosentin rokotuskattavuuden.
Sen sijaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kuitenkin vielä Suomessa ainoa sairaanhoitopiiri, jossa ei ole saavutettu kahden koronarokoteannoksen osalta 80 prosentin rokotuskattavuutta.
Seinäjoen lisäksi 80 prosentin rokotekattavuus on Etelä-Pohjanmaalla noin kymmenessä kunnassa. Eniten kakkosrokotuksia on annettu Kuortaneella, Vimpelissä ja Ähtärissä.
Etelä-Pohjanmaan koronauutisia voi seurata täältä.