Kuntayhtymä Essote kertoo tehostavansa koronarokotuksia lisäämällä tilapäistä rokotushenkilökuntaa.

Tilapäisesti Mikkelin keskussairaalan rokotuksissa auttamaan saapuvat eläköityneet ammattilaiset tekevät työtään vapaaehtoisesti.

Jatkossa esimerkiksi suun terveydenhuollon, eli hammaslääkärin tai suuhygienistin käynnin yhteydessä voi saada koronarokotteen ensi maanantaista alkaen.

Vuonna 1942 tai sitä ennen syntyneet voivat saapua kuntayhtymän mukaan koronarokotukseen ilman ajanvarausta jonotusperiaatteella rokotuspisteen aukioloaikana.

Nuoremmille kolmas koronarokote annetaan kuntayhtymässä ajanvarauksella, jos on täyttänyt 18 vuotta ja toisesta annoksesta on kulunut vähintään viisi kuukautta.