Nuorten väkivalta

Nuorten väkivaltarikokset ovat yleistyneet.

Poliisin tietoon tulee aiempaa enemmän väkivaltaa, jossa tekijät ovat alle 15-vuotiaita. Alle 15-vuotiaiden rikosepäilyjen määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2014.

Tilastot kertovat, että nuorten yleisimpiä rikoksia ovat pahoinpitelyt.

Tutkijat eivät tiedä, miksi alle 15-vuotiaiden väkivalta on lisääntynyt. Tutkijat sanovat, että asiaa pitää selvittää perinpohjaisesti.

Työpaikkojen koronapassit

Suuri osa kansanedustajista kannattaa koronapassin käyttöä työpaikoilla.

Ylen kyselyyn vastasi noin 120 kansanedustajaa. Heistä 70 kannatti koronapassin käyttöä työpaikoilla ja runsaat 30 vastusti sitä.

Koronapassia kannattivat eniten kokoomuksen kansanedustajat, kun taas perussuomalaiset olivat tiukimmin sitä vastaan.

Hallitus valmistelee koronapassin laajentamista työpaikoille.

Tällä hetkellä esimerkiksi ravintola voi kysyä koronapassia asiakkailta, mutta ei työntekijöiltä.

Koronatartunnat

Koronatartuntojen määrä Suomessa kasvaa yhä.

Tänään raportoitiin noin 1500 uutta tartuntaa.

2 viikossa tartuntoja on raportoitu yli 17 000, mikä on vajaat 4000 enemmän kuin 2 edellisen viikon aikana.

Lentomatkustus

Lentoyhtiö Finnair kertoo, että sen matkustajamäärät ovat kasvaneet.

Finnairilla oli marraskuussa lähes 490-tuhatta matkustajaa. Se on yli 12 prosenttia enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna kasvua on yli 470 prosenttia.

Finnair sanoo, että monien maiden tiukat matkustusrajoitukset vaikuttavat yhä lentomatkustajien määrään.

Eurosetelit uusitaan

Euroopan keskuspankki aikoo uudistaa euroseteleitä.

Seteleistä järjestetään suunnittelukilpailu ja eurooppalaiset saavat kertoa, mitä mieltä he ovat suunnitelmista.

Uusien setelien ulkoasu selviää vuoteen 2024 mennessä.

Nykyisissä euroseteleissä on kuva-aiheina siltoja, ikkunoita ja porttikäytäviä.

Keskiviikon sää

Sää on kylmää.

Keskiviikkona maan keskiosissa voi sataa lunta. Muualla on poutaa.

Päivällä Lapissa on pakkasta jopa 25 astetta. Muualla pakkasta 10-20 astetta.