Koronapassin käyttöönotto ei ole sujunut pohjalaisravintoloissa aivan ilman suukopua. Tilanteista on kuitenkin selvitty puhumalla, sanoo seinäjokelaisen Kultainen Kulaus -ravintolan järjestyksenvalvoja Leevi Lundell.
– Verbaalinen valmius pitää olla, turha alkaa painimaan tällaisista asioista.
Lundellin mukaan passia on nimitetty natsipassiksi ja ravintolan ovella maan hallitus on saanut välillä huutia. Pääasiassa koronapassin tarkistaminen on kuitenkin sujunut hyvin ja asiallisesti.
Myönteinen havainto seinäjokelaisravintolassa on ollut se, että koronapassin käyttöönoton jälkeen ravintolan sisällä on ollut vähemmän häiriöitä kuin ennen passia.
Tunnekuohuja
Kokkolalaisen Rock'n Roll Dinerin yrittäjä Pauliina Lehtola sai niskaansa ryöpyn siinä vaiheessa, kun hän kertoi passin käyttöönotosta.
– Lunta tuli tupaan, somessa oltiin sitä mieltä, että me harjoitamme syrjintää ja uhattiin, että ei tulla jatkossakaan meille.
Lehtola hämmästelee ravintolayrittäjien saamaa palautetta ja sitä, minkälaisia tunnekuohuja korona on saanut aikaan.
– Välillä tuntuu, että ihmiset ovat menneet sekaisin.
Myönteistäkin palautetta Lehtolalle tuli, ja alun purkauksen jälkeen tilanne rauhoittui nopeasti. Pari päivää oli ravintolassa hiljaisempaa, mutta sitten tilanne tasoittui.
MaRa: Passiin on jo totuttu
Matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien liittoon on sen jäsenyrityksistä tullut samansuuntaista viestiä: alussa oli ongelmia, mutta koronapassin käyttö sujuu jo paremmin.
– Ravintoloiden asiakkaat ovat jo passiin tottuneet, toteaa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lapin mukaan edelleen jotkut syystä tai toisesta passittomat ravintolaan pyrkijät purkavat pahaa mieltään ravintoloiden työntekijöihin.
Häiriköinti on nyt kuitenkin selvästi vähäisempää kuin aluksi.
Lue myös: Kauppakeskuksen toimitusjohtajaa uhkailtiin, yrittäjän päälle heitettiin rahaa – koronapassin vastustajat ryhtyivät häiriköimään yrityksiä
Lappi painottaa, että koronapassin ansiosta pikkujoulujakin voidaan ravintoloissa viettää turvallisesti. Lapin mukaan vielä ei ole näköpiirissä, että passista päästäisiin eroon.
– Näyttää siltä, että tilanne jatkuu pitkään.
Uusi normaali?
Kokkolalainen ravintola-asiakas Tiina Witick ei pidä koronapassia pahana eikä edes hankalana.
– Helposti saa kuvan puhelimeen eikä henkilötodistuksen näyttäminenkään ole ongelma.
Witick kertoo, että hänellä kavereita, jotka liikkuvat ulkomailla.
– Esimerkiksi Italiassa passia vaaditaan joka paikkaan, joten eiköhän siitä tule täälläkin uusi käytäntö.
Myös seinäjokelainen Jaakko Koukkari on jo tottunut koronapassin käyttöön. Ensimmäisellä kerralla sitä piti vähän etsiskellä Omakannasta, mutta toisella kerralla meni jo rutiinilla.
– Päästään tästä sonnasta eroon, kun jokainen hoitaa osansa.
Passin vastustamisessa Koukkari ei näe järkeä.
– Ainahan sitä on tuulimyllyjä vastaan taisteltu, mutta tälle nyt ei vaan voi mitään.
Tarkastaminen rutiinilla
Pikkujouluaika on ollut ensimmäinen tosi testi koronapassin toimivuudelle ravintoloissa.
Sorsanpesän järjestysmies Joni Haapamäki otti vastaan ravintolaan pitkän viikonlopun aluksi perjantai-iltana pari sataa asiakasta. Koronapassien tarkastaminen ei aiheuttanut tälläkään kertaa ongelmia.
– Yllättävän kivuttomasti meni. Niin paljon passeja on jo tullut luettua, että se menee rutiinilla.
Yrittäjä Pauliina Lehtola toteaa, että passin tarkastaminen sujuu helposti rauhallisina aikoina, mutta ruuhka-aikana se voi tuoda jonkin verran viivettä asiakaspalveluun.
Asiakkailta on kuitenkin tullut hyvää palautetta.
– Sitä on kiitetty, että nyt on turvallista tulla ravintolaan.
Lue myös: Tapahtumiin ja ravintoloihin pääsy käy yhä hankalammaksi ilman koronapassia – Katso alueesi rajoitukset
Pohjalaismaakunnissa ravintolarajoitukset ovat olleet voimassa lokakuusta lähtien. Aikaa koronapassin käytön totutteluun on siis ollut.
JärjestyksenvalvojaLeevi Lundell on kuulostellut kollegoiden kokemuksia myös muualta Suomesta.
– Tuntuu, että täällä Etelä-Pohjanmaalla koronapassin käyttöönotto on ollut haastavampaa kuin muualla, toteaa Lundell ja pohtii, voiko asialla olla yhteyttä maakunnan alhaiseen rokotuskattavuuteen.
Lisää aiheesta:
Häiriökäyttäytyminen yökerhoissa vähentynyt koronapassin jälkeen – NoHo: "Syntyy ehkä tiukempi seula sille, missä vireystilassa asiakkaat ovat"
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 8.12. kello 23:een saakka.