Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen luonnehtii Kainuun epidemiatilannetta rauhalliseksi muuhun maahan verrattuna, mutta kehitys huonompaan tapahtui varsin nopeasti.
Kajaanin kaupunki ja Kainuun sote kertoivat myöhään maanantai-iltana, että Kätönlahden koulusta yksi luokka siirtyy varotoimena etäopetukseen loppuviikon ajaksi.
Koulualtistumiset viittaavatkin samaan kehitykseen kuin muualla Suomessa eli tartunnat ovat kasvussa rokottamattomien lasten ja nuorten keskuudessa.
Valtaosa Kainuun tapauksista liittyy kuitenkin tällä hetkellä viruksen leviämiseen tiiviissä tehdasyhteisössä. Lisäksi on huomioitava, että suurten työpaikkojen vaikutukset ulottuvat perheiden ja muun lähipiirin kautta myös muualle.
Kainuussa todettiin viime viikolla yhteensä 57 koronatartuntaa. Näistä 32 liittyy Kajaanin Otanmäen Skoda Transtechin tehtaan ryppääseen, ja 20 ihmistä on määrätty karanteeniin.
Oletettavasti tapausmäärät vielä kasvavat jatkotestauksen myötä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.