Myös Pohjanmaalle on tullut tänään tiistaina 7.12. voimaan etätyösuositus. Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä antoi tänään tiistaina etätyösuosituksen Pohjanmaan alueelle 7.-31.12. väliseksi ajaksi.

Etätyösuositus jatkuu vuoden loppuun. Myös kasvomaskin käytön suositus jatkuu Pohjanmaalla vuoden loppuun.

Tänään koolla ollut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on todennut Pohjanmaan edelleen täyttävät leviämisalueen tunnuskriteerit. Koronatilanne Pohjanmaalla on tasainen, mutta vakava. Viime aikoina viruksen ilmaantuvuuslukema on liikkunut 95-108 välillä.

Maakunnan pohjoisosan korotilanne on rauhoittunut ja myös eteläisen Pohjanmaan runsaat tartunnat ovat rauhoittumaan päin. Vaasassa tartuntoja on esiintynyt runsaasti viimeisen viikon aikana, joista osa on aiheuttanut muun muassa koulualtistuksia.

Pohjanmaan etätyösuositus noudattaa valtioneuvoston maanlaajuista suositusta, jonka mukaan leviämisalueen työpaikoilla on suositeltavaa siirtyä etätyöhön työtehtävien sen salliessa.

Pohjanmaan alueella on voimassa 19.12. saakka kokoontumisrajoitus, jossa kielletään yli 100 henkilön yleisötilaisuudet, joissa on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja, tai jos kyseessä on yleisötilaisuuksiin kuuluvia yhteislaulutilaisuuksia.

Rajoituksen antoi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 25.11. Rajoitus on voimassa 27.11.–19.12.2021.

Ryhmä kannustaa edelleen kasvomaskin käyttöön, jota koskeva suositus on voimassa alueella joulukuun loppuun saakka. Monen kohdalla joulu tarkoittaa erilaisia kokoontumisia ja juhlia, joissa viruksen leviäminen on mahdollista.

Ryhmä kannustaa myös rokotesuojan hankkimiseen sekä viruksen testaamiseen matalalla kynnyksellä jo lievissäkin oireissa.

Yhden rokoteannoksen saanut 87,5 % alueen väestöstä, kaksi rokoteannosta saanut 83,3 % alueen väestöstä, kolme rokoteannosta saanut 8,8 % alueen väestöstä, nämä luvut ovat sunnuntailta 5.12.2021.