Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 172 uudesta koronatartunnasta. Se on toiseksi korkein päiväkohtainen luku koronaepidemian aikana.

Torstaina kerrottiin ennätyksestä eli 174 uudesta tapauksesta.

Tämä viikko on ollut muutenkin ankea tautimäärissä. Maanantaina raportoitiin 156 uudesta tartunnasta ja keskiviikkona 146 tartunnasta.

Yhteensä Pirkanmaalla on todettu epidemian aikana 13 880 varmistettua koronatapausta.

Pirkanmaa on koronan leviämisalue. Pandemiaryhmä tahtoo tiukentaa entisestään kokoontumisrajoituksia. Se kertoi tiistaina pyytäneensä aluehallintoviraston laskemaan kokoontumisrajoituksen sadan sijaan 20 henkilöön, ellei paikassa ole koronapassia.

Vielä iso joukko ihmisiä on Pirkanmaalla ilman koronarokotetta. Yhden koronarokotuksen saaneita on Pirkanmaalla 87 prosenttia ja 82 prosenttia kahdesti rokotettuja yli 12-vuotiaista.