Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on laajentanut kolmannen koronavirusrokotteen nyt kaikkiin yli 18-vuotiaisiin.

Kaikki yli 18-vuotiaat voivat varata ajan kolmanteen rokotteeseen, jos kakkosrokotteesta on kulunut 5–6 kuukautta.

Eksote saa 5–11-vuotiaille tarkoitettuja rokoteannoksia vasta lähempänä joulua, ja ensin tästä ryhmästä rokotetaan vain riskiryhmään kuuluvia.

Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että Etelä-Karjala on ykkös- ja kakkosrokotteiden peittävyydessä Suomen kärkeä kaikissa ikäryhmissä.

– Koronapassin käyttö laajenee uusien rajoitusten myötä, joten kaikkien on nyt viimeistään aika aktivoitua ottamaan rokotteet, Karhula muistuttaa.

Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto muistuttaa, että rokotusryhmien laajentaminen ei uhkaa ikäihmisten tai riskiryhmäläisten rokotuksia.

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravintoloiden toimintaa koronaepidemian leviämisalueilla. Asiakaspaikkarajoitukset tulevat voimaan myös Etelä-Karjalassa. Vaihtoehtona rajoituksille ravintola voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.