Rokotuskattavuuden ja tuoreiden kuolinlukujen välillä näkyy useissa maissa selvä suhde, kertovat Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen ECDC:n ja Euroopan komission julkaisemat tilastot.

Maissa, joissa on rokotettu enemmän ihmisiä, on vähemmän koronaviruksen aiheuttamia kuolemia kuin maissa, joissa rokotuksia on otettu vähän.

Voit vertailla molempia tilastoja alla olevasta grafiikasta.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan rokotukset ovat pelastaneet Euroopassa satoja tuhansia henkiä ja ehkäisseet sairaalahoidon tarvetta lukemattomille ihmisille.

Synkkä varoitus

WHO julkisti tiistaina hätkähdyttävän varoituksen: talven aikana Euroopassa on nykytahdilla odotettavissa 700 000 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

WHO luokittelee Euroopan kuitenkin siten, että siihen kuuluu myös muun muassa Venäjä, Turkki sekä Kaukasuksen ja Keski-Aasian maat.

WHO:n määrittelemä Euroopan alue on tällä hetkellä erittäin vakavasti koronaviruspandemian armoilla.

Alueella on rekisteröity pandemian aikana yhteensä yli 1,5 miljoonaa koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Jos trendi jatkuu nykyisellään, maaliskuun alkuun mennessä kuolinluku nousee yli 2,2 miljoonan.

Kolme syytä nykytilanteelle

WHO listaa kolme syytä sille, miksi Euroopan alueen koronatilanne on taas räjähtänyt käsiin.

WHO:n mukaan päivittäisten kuolinlukujen määrä on Euroopan alueella kaksinkertaistunut kahden viime kuukauden aikana. Syyskuun lopulla koronakuolemia oli päivittäin noin 2 100, nyt niitä on 4 200.

Järjestö varoittaa, että melkein kaikissa Euroopan alueen maissa tehohoitopaikat ovat kortilla maaliskuuhun asti.

– Meillä on edessä haasteellinen talvi, mutta tilanne ei ole toivoton. Hallitukset, terveysviranomaiset ja yksittäiset ihmiset voivat kaikki toimia siten, että pandemiatilanne vakautuu, sanoo WHO:n aluejohtaja Hans Kluge.

WHO listaa tutut toimet, joilla jokainen voi osaltaan vaikuttaa tautitilanteen hillitsemiseen ja siihen, etteivät pahimmat ennusteet toteutuisi:

Lue lisää:

Tuoreet suositukset ajavat monet taas etätöihin – EK:n asiantuntija väläyttää pikaista ratkaisua työpaikoille paluun nopeuttamiseksi

Moni helppo keino rokotustahdin kiihdyttämiseen on yhä käyttämättä, sanovat terveystaloustieteilijät – listasimme kuusi tapaa lisätä rokottautumista

Eurooppa on nyt ainoa maanosa, jossa koronatapaukset ovat kasvussa – näin eri maat ovat reagoineet kasvaviin tautilukuihin