Hallituksen tavoittelema 80 prosentin rokotekattavuus yli 12-vuotiaiden keskuudessa on täyttymässä, mutta koronaepidemia ei osoita rauhoittumisen merkkejä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) maalaili Ilta-Sanomien haastattelussa synkkää kuvaa Suomen tautitilanteesta. Kiurun mukaan Suomi on päätynyt sellaisten maiden joukkoon, joissa epidemia ei ole hallinnassa.

Ylen haastattelussa pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi Kiurun arviota epidemiatilanteesta.

– Ymmärrän ministerin lausunnon niin, että rokottamattomien keskuudessa epidemia leviää. Heillä tautitapauksia on enemmän ja sairaalahoidon kuormitus muodostuu isolta osin henkilöistä, jotka eivät ole ottaneet rokotteita. Itsekin kannan siitä huolta, Marin sanoo.

Marinin mukaan hallitus tavoittelee seuraavaksi rokotekattavuuden nostamista 90 prosenttiin.

– Mielellään päästäisiin rokotekattavuudessa jopa 90 prosenttiin tai siitä yli. Haluamme, että rokotekattavuutta jatkuvasti nostetaan.

Marin korostaa kaikkien vastuuta koronarokotteen ottamisessa.

– Paras tapa suojella itseään, kanssaihmisiä ja terveydenhuollon kantokykyä on ottaa se rokote. Se on vastuullinen teko ja haluamme, että jokainen toimii näin.

Hallituksen sisällä sairaalahoidon kuormitus ja koronatilanteen paheneminen on herättänyt huolta. Ylen tietojen mukaan muut hallituspuolueet ovat vaatineet, että pääministeri kutsuisi koolle koko hallituksen neuvottelemaan koronatilanteesta.

Marinin mukaan hallitus käy koronatilannetta läpi ensi viikon keskiviikkona.

– Arvioimme sitä, onko mahdollista purkaa rajoituksia tai onko niitä mahdollista esimerkiksi ravintoloiden ja koronapassin osalta jatkaa. Olemme myös tarkastelemassa sitä, millä tavalla koronapassin käyttöä voitaisiin laajentaa.

Marinin mukaan hallitus on saanut katsauksen koronatilanteesta viimeksi kaksi viikkoa sitten. Lisäksi koronatilannetta on Marinin mukaan käyty läpi sote-ministeriryhmässä.

HUSin Petäjä: Valtaosa sairaalahoitoon päätyvistä koronapotilaista on vielä näkemättä

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johdossa tilannetta pidetään huolestuttavana.

– Valtaosa sairaalahoitoon päätyvistä koronapotilaista on vielä näkemättä. Rokottamattomien epidemiasta on tulossa vielä todella paljon tautitaakkaa erikoissairaanhoitoon, sanoo HUSin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Petäjän mukaan tilanne on kuitenkin aavistuksen rauhallisempi kuin lokakuun puolivälissä, jolloin potilasmäärät olivat huipussaan.

HUSin erikoissairaanhoidossa koronatilannetta pidetään vielä hallittavana. Tällä hetkellä esimerkiksi leikkauksia ei sairaanhoitopiirissä jouduta siirtämään koronan takia.

– Olemme saaneet aseteltua työmme siten, että juuri nyt vallitsevan rasitteen tämä systeemi sietää, mutta ei siinä paljon kasvunvaraa kyllä ole, Petäjä sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtavan asiantuntijan Mia Kontion mukaan 80 prosentin rokotekattavuus suojaa erityisesti iäkkäämpiä ja riskiryhmiä, mutta tällä hetkellä epidemia leviää erityisesti rokottamattomien nuorten keskuudessa. Tämän takia rokotekattavuutta olisi nostettava.

– Jos rokottamattomat olisivat jakautuneet tasaisesti koko väestöön, tartuntoja tulisi vähemmän, mutta näin ei ole. Rokottamattomilla on enemmän yhteyksiä rokottamattomiin. Nuorissa on enemmän rokottamattomia ja he tapaavat toisiaan, Kontio sanoo.

Nuorilla koronataudin oireet ovat usein lievempiä, mutta Kontio muistuttaa, että sairaaloissa on tällä hetkellä koronapotilaita 20 vuodesta ylöspäin.

* Juttua päivitetty klo 18.13, lisätty HUSin Petäjän ja THL:n Kontion kommentit.

Voit keskustella aiheesta 6.11. klo 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Kiuru ihmettelee vitkastelua koronarajoituksissa: alueilla on työkalut, joilla tartuntaryppäät voi taltuttaa