Turun kaupungin alueella koronatartuntamäärät ovat jälleen kasvussa.

Turun ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohti on tällä hetkellä 170 viimeisten kahden viikon seurantajaksolla. Turun mukaan rokottamattomia on edelleen liian paljon, minkä takia tartuntamäärät pysyvät korkealla tasolla ja perusterveydenhuolto pysyy kuormittuneena.

– On selkeästi nähtävissä, että tautitapausmäärät kasvavat, samoin positiivisten näytteiden määrä. Turussa yli 12-vuotiaista on vielä 13,5 prosenttia täysin vailla koronarokotusta. Tämä edesauttaa epidemian jatkumista ja terveydenhuollon kuormitusta, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi muistuttaa tiedotteessa.

Turussa koronarokotuskattavuus on tällä hetkellä THL:n tilastojen mukaan kahden annoksen osalta yli 12-vuotiaissa 79,1. Turun kaupungin omien tilastojen mukaan kaikista turkulaisista kaksi annosta on saanut 70,8 prosenttia.

– Erityisesti tehohoito on kuormittunutta. Rokottamattomat sairastuvat usein myös vakavasti. Siksi rokotuskattavuutta tulisi saada edelleen korkeammaksi, Peltoniemi alleviivaa tiedotteessa.

Turku jatkaa pop up -rokotuksia. Rokotuksen voi hakea myös ilman ajanvarausta arkipäivisin kello 8.45–15.15 välisenä aikana Satakunnantien rokotuskeskuksesta.

Maskia suositellaan edelleen käytettäväksi sisätiloissa, julkisessa liikenteessä, sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä sekä oppilaitoksissa paikallisten ohjeiden mukaisesti.