Risteilymatkustajat ovat palanneet laivoihin ja ala elpyy.
Esimerkiksi Viking Linen pitkään jatkunut henkilöstön lomautus päättyy ensi keväänä. Yhtiön henkilökunnasta suurin osa on ollut ainakin osan aikaa lomautettuna. Viking Linen osavuosikatsauksen tietojen mukaan Vikin Linella oli merellä töissä tänä vuonna reilu tuhat työntekijää.
– Olemme ennustaneet, että loput lomautukset päättyvät huhtikuussa. Nyt syksyllä on tullut käännekohta. Meillä on laivoja, jotka ovat tuottaneet jopa parempaa tulosta kuin vuonna 2019, kuvailee tilannetta Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.
Maaliskuun alussa uusi Glory korvaa Amorellan Turun linjalla. Hansesin mukaan Glorylle tulee pääosin vanhaa henkilökuntaa.
– Olemme tehostaneet toimintojamme niin, että pystymme rekrytoimaan henkilökuntaa sisäisesti. Toisaalta meillä on tarve uudelle henkilökunnalle, kun Glory aloittaa.
Pahimmat lomautukset ohi myös Tallinkilla
Tallink Siljalla Suomen lipun alla liikennöivien alusten henkilöstö on jo suurelta osin palannut töihin. Lomautuksia on edelleen voimassa, mutta suurin osa henkilökunnasta on työskennellyt ainakin osa-aikaisesti.
– Pahimmat lomautukset ovat ohi, tiivistää Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.
Tallink Siljalla on kaksi alusta, jotka liikennöivät Suomen lipun alla: Silja Serenade, joka liikennöi Helsingissä ja Baltic Princess, joka liikennöi Turusta.
Turun toinen alus Silja Galaxy liikennöi Ruotsin lipun alla, joten tämän laivan henkilöstö suurelta osin irtisanottiin keväällä vuonna 2020. Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo kuitenkin, että muiden laivojen tavoin myös Galaxyyn on osa henkilökunnasta jo palannut vähintään osa-aikaisesti.
Tallinkilla on Serenadella ja Baltic Princessillä yhteensä noin 700 henkilökunnan jäsentä.