Valtioneuvosto päätti, että Suomessa luovutaan koronarajoituksista ja -suosituksista, kun rokotuskattavuus on noussut yli 12-vuotiailla yli 80 prosenttiin.

Todellisuudesta rajoituksista luopuminen alkoi etupainotteisesti, jo ennen kuin rokotuskattavuudessa päästiin tavoitteeseen koko Suomessa.

Kaakkois-Suomessa kaikki maakunnat ovat saavuttaneet yli 80 prosentin rokotuskattavuuden. Ensimmäisenä rajan ylitti Etelä-Savo ja viimeisimpänä Kymenlaakso.

Yle kysyi Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajilta marraskuussa, onko rajoituksista luovuttu oikeaan aikaan. Alueen 17 kansanedustajista 12 vastasi kysymykseen.

Kyllä

Kyllä-vastauksen antoivat kansanedustajat Heli Järvinen (vihr.), Jani Mäkelä (ps.), Jukka Kopra (kok.) Ari Torniainen (kesk.), Hanna Kosonen (kesk.), Paula Werning (sd.) ja Anneli Kiljunen (sd.).

Jani Mäkelä, ps, Kaakkois-Suomi

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kun rokotuskattavuus on saatu järkevälle tasolle, yhteiskunta on aika avata. Koronan kanssa on opittava elämään, ei elämistä voi lopettaakaan yhden kulkutaudin takia. Näyttää siltä, että vaikka tapausmäärät kasvavatkin, tilanne kestää nyt kohtuullisesti hallinnassa. Myös siksi vastustin rokotepassin käyttöönottoa, ettei sitä oikeastaan enää edes tarvita.

Jukka Kopra, kok, Kaakkois-Suomi

Vain ammattilaiset voivat vastata varmuudella tähän kysymykseen. Rokote suojaa tartunnoilta, ja sen ansiosta rajoituksia on purettu. Suurehko yllätys on ollut rokotekielteisten ihmisten suuri määrä. Nyt he sairastuvat.

Ari Torniainen, kesk, Kaakkois-Suomi

Kyllä koronarajoituksia on purettu hallitusti. Tilanne on seurattava jatkuvasti tarkoin, ja tehtävä tarvittaessa muutoksia nopeastikin, mikäli koronatilanne pahenee jollakin alueella.

Hanna Kosonen, kesk, Kaakkois-Suomi

Rokotuskattavuus alkoi rajoitusten purkamisen aikaan lähennellä 80 prosenttia, joten mielestäni rajoitukset purettiin oikeaan aikaan. Koronapassi olisi pitänyt kuitenkin tuoda rokotusten ottamisen kirittäjäksi aikaisemmin, jotta rokotuksia olisi innostuneemmin otettu jo kesällä.

Anneli Kiljunen, sd, Kaakkois-Suomi

Rajoitusten purkamisen myötä ihmiset ovat tavanneet toisiaan enemmän ja luonnollisesti tautitapaukset ovat kasvaneet. Tärkein keino taistella koronaa vastaan, on rokotteiden ottaminen. Etelä-Karjalassa rokotuskattavuus on tällä hetkellä Suomen kärkitasoa. Lisäksi alueilla tulee käyttää tarpeen niin vaatiessa hybridistrategian mukaisia rajoitustoimia, jotta sairaalahoidon kuormitus ei kasva liian suureksi.

Paula Werning, sd, Kaakkois-Suomi

Elinkeinon kannalta kyllä. Myös rokotuskattavuus oli siinä mallissa, että se oli perusteltua. Päätökset tehty parempia asiantuntijoita kuunnellen kuin minua.

Vihreiden Järvinen ei perustellut vastaustaan.

Ei

Loput kyselyyn vastanneista kansanedustajista olisivat purkaneet rajoitukset toiseen aikaan. Ei-vastauksen antoivat Sheikki Laakso (ps.), Ano Turtiainen (Valta kuuluu kansalle) ja Niina Malm (sd.).

Ano Turtiainen, VKK, Kaakkois-Suomi

Koronarajoitukset olisi pitänyt purkaa jo 2020 keväällä.

Niina Malm, sd, Kaakkois-Suomi

On selvää, että aukenemista on saatava aikaiseksi ja paluuta jonkinlaiseen normaaliin. Hallitus on toiminut asteittain ja suunnitelmallisesti. Nyt olisi todella tärkeää saada kansalaiset ottamaan rokote, jotta tilanne voi myös jatkossa pysyä siedettävänä ja hoitohenkilökunta voi tehdä työnsä hyvin koko terveydenhuollon alalla.

Perussuomalaisten Laakso ei perustellut kantaansa.

En osaa sanoa

Hiukan varovaisemmalle linjalle lähtivät En osaa sanoa -vastauksen antaneet Suna Kymäläinen (sd.) ja Ville Kaunisto (kok.).

Suna Kymäläinen, sd, Kaakkois-Suomi

Koronarajoituksia on purettu sovitusti asteittain, ja osa rajoituksista on yhä voimassa. Nyt on tärkeää torjua alueellisia ryppäitä välttämättömillä paikallisilla rajoitustoimenpiteillä. Alueilla on paras tieto ajantasaisesta tilanteesta. Alueellisia toimenpiteitä pitää soveltaa myös jatkossa, mikäli epidemiatilanne ei parane. Korkea rokotuskattavuus on kuitenkin yhä keskeisin keino viruksen leviämisen ja vakavien tautitapausten ehkäisemiseksi.

Ville Kaunisto, kok, Kaakkois-Suomi

Korona on osoittanut arvaamattomuutensa ja jälkikäteen voimme paremmin arvioida päätösten vaikutuksia ja oikea-aikaisuuksia. Olennaista mielestäni on, että päätöksiä tehdään tiukasti tutkittuun tietoon nojaten ja ymmärtäen, että elämän pitää jatkua.

Kysymykseen jättivät vastaamatta kansanedustajat Juho Eerola (ps.), Hanna Holopainen (vihr.), Antti Häkkänen (kok.), Jari Leppä (kesk.) ja Sirpa Paatero (sd.).