80 prosenttia yli 12-vuotiaista varsinaissuomalaisista on saanut kaksi rokotusannosta. Yhden rokotuksen saaneita on 87 prosenttia maakunnan asukkaista. Luvut käyvät ilmi THL:n rokotuskartasta.

Aikaisemmin 80 prosentin rokotuskattavuutta on pidetty tavoitteena laumasuojan aikaansaamiseksi. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että rokotuskattavuutta on edelleen nostettava.

Varsinais-Suomen korkein rokotuskattavuus löytyy Naantalista. Siellä kaksi rokoteannosta saaneita on 86 prosenttia ja yhden annoksen saaneita 90,3 prosenttia.

Matalinta rokotuskattavuus on Laitilassa. Kaksi rokotusannosta saaneita siellä on 73 prosenttia ja ensimmäisen annoksen saaneita 81,6 prosenttia asukkaista.

Varsinais-Suomessa on sairaanhoitopiirin mukaan noin 48 000 rokottamatonta yli 12-vuotiasta.

– Korona jää todennäköisesti pyörimään yhteiskuntaamme moneksi vuodeksi, eikä sairaalakuormitus vähene, jos rokottamattomien määrä pysyy nykyisellä tasolla. Samalla haluaisin myös kiittää niitä noin 378 000 varsinaissuomalaista, jotka ovat rokotteen jo ottaneet, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.